Kuva: AOP

Teho-osastolla makaava Il Divo -tähti sairastaa koronaa - oli saanut rokotteen

17.12.2021 10:15 - Roy Kokkonen

Espanjalaislaulaja Carlos Marin sairastaa koronaa.

Il Divo -laulaja Carlos Marin sairastaa koronaa, uutisoi Daily Mail.

Kerroimme eilen 53-vuotiaan baritonin joutuneen teho-osastolle, jossa hänet vaivutettiin keinotekoiseen koomaan. Tuolloin ei vielä ollut tietoa, miksi Marin oli joutunut sairaalaan.

Marinin edustaja kertoo espanjalaiselle TVE-kanavalle, että laulaja sairastui 7. joulukuuta ja on ollut sairaalassa viikon päivät. Edustajan mukaan Marin on rokotettu.

Hänen tilansa on vakaa, mutta hänellä on vaikeuksia saada happea, jonka vuoksi hänet on intuboitu.

Marinin sairastumisen vuoksi Il Divon joulukiertue Isossa-Britanniassa on siirretty ensi vuoteen.

Il Divo on musiikkimoguli Simon Cowellin kokoama pop-ooppeeraa laulava kvartetti. Marin on ollut mukana yhtyeessä sen perustamisesta saakka. Hänen lisäkseen lauluyhtyeeseen kuuluvat sveitsiläinen Urs Bühler, yhdysvaltalainen David Miller ja ranskalainen Sébastien Izambard. Yhtye on julkaissut urallaan kymmenen albumia, jotka ovat myyneet yli 30 miljoonaa kappaletta ympäri maailmaa.

Lue myös: Il Divo -tähti vaivutettu koomaan - lauluyhtyeen joulukiertue peruttu

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat