Kuva: MTV

MTV: Salkkareista tuttu Hemmo Karja valmistuu pian - sitten koittaa muutos, jota mies on lykännyt 10 vuotta

06.01.2022 16:15 - Iiro Myllymäki / iiro.myllymaki@bauermedia.fi

Hemmo Karja on gradua vaille valmis kauppatieteiden maisteri, kertoo MTV Uutiset.

Salatut elämät -sarjasta tutuksi tullut ja saman tekijäporukan Rantabaari-sarjassa myös näytellyt Hemmo Karja, 28, kertoo MTV Uutisten haastattelussa, miltä hänen lähitulevaisuutensa näyttää. Karja opiskelee kauppakorkeakoulussa ja on pro gradu -tutkielmaa vaille valmis kauppatieteiden maisteri. Valmistumisen jälkeen luvassa on siviilipalvelus, jota mies kertoo lykänneensä eteenpäin kymmenen vuoden ajan.

- Nyt se niin sanotusti puree perseeseen, Karja sanoo.

Karja kertoo, että ammatillisesti hän on ajatellut hakeutuvansa valmistumisen jälkeen opintojen mukaiselle uralle. Karja on kertonut aiemmin Voice.fi:n haastattelussa löytäneensä oman juttunsa rahoitusalalta, ja että monet ovat tunnistaneet hänet uuden työn piirissä ja kyselleet, millaista näytteleminen on. Karja sanoo nyt MTV:lle, ettei halua jättää näyttelijäntyötä kokonaan.

- Olen kaikille sanonut, että näytteleminen on siitä tosi kiva duuni, koska sitä pystyy tekemään projektiluontoisesti aina silloin tällöin, jos haluaa. Se ei vaadi sellaista ympärivuotista yhdeksästä viiteen systemaattista työntekoa. Toivottavasti ne kaksi työnsarkaa pystyisi sovittamaan yhteen jatkossakin, Karja sanoo.

Karja kertoo MTV:lle, että jos kutsu käy, hän voi vielä palata Salattuihin elämiin ja Janne Haukkalan rooliin.

- Kyllä minä lähtisin varmastikin! Mikäli aikataulujen puolesta sopii, niin ehdottomasti! Karja sanoo.

Lue myös: Salkkareissa 10 vuotta sitten aloittanut Hemmo Karja tunnistetaan usein uudessa työssään: "Yllätti"

Lue myös: MTV: Hemmo Karja jätti Salatut elämät: "Sain sellaisen duunitarjouksen, josta oli vaikea kieltäytyä"

Lähde: MTV Uutiset

Kilpailut

Uusimmat