Kuva: AOP

Frendit-tähti kertoo katuvansa uransa alkuvaiheita: "Halusin vain töitä, nyt haluan arvostusta"

22.02.2022 18:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Courteney Cox tahtoo tulla muistetuksi muistakin rooleistaan.

Komediasarja Frendejä tähdittänyt Courteney Cox, 57, kertoo, että on jäänyt katumaan uransa alkuvaiheita näyttelijänä. Hän ei mielestään haastanut itseään silloin tarpeeksi.

- Minulla ei ollut itseluottamusta venyttää itseäni, puskea itseäni, Cox muistelee.

Cox uskookin, että joitakin rooleja tai töitä jäi siksi tekemättä.

- En kokeillut asioita ja sitä todella kadun. En halunnut laittaa itseäni syviin vesiin. Kun aloittelin, halusin vain töitä. Nyt haluan arvostusta, näyttelijä kuvailee. 

Hän jatkaa, että vaikka on jo tuttu kasvo tv- ja elokuva-alalla hän haluaa aina pystyä yllättämään ja uudistumaan. Silti Cox myöntää myös haluavansa tulla muistetuksi Frendien Monicana, mutta ei pelkästään hänenä.

- Haluan tulla nähdyksi jonain, joka on ollut alalla kauan ja haastaa itseään. Haluan jättää jälkiä, en vain yhtenä hahmona vaan myös muina. Minulla on vielä paljon tehtävää ja näytettävää, näyttelijä kertoo.

Courteney Cox (kuva: AOP)

Lue myös: Kiina sensuroi Frendien keskeisen lesbosuhteen - somen vastalauseet vaiennettiin

Lue myös: Emmy-ehdokkuus muistuttaa Courteney Coxia Frendit-sarjan aikaisesta pettymyksestä: 'Se satutti'

Lue myös: Courteney Cox ja Matthew Perry eivät ole vain ystäviä - tuore tutkimus paljasti salaisuuden

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat