Kuva: AOP

Menestysbändistä valmistellaan tv-sarjaa - puikoissa Star Wars -ohjaaja

22.03.2022 14:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Sarjan tuontantotiimi on täynnä konkareita.

Hittejä takoneesta U2-bändistä ollaan muun muassa Varietyn artikkelin mukaan tekemässä tv-sarja Netflixille. Variety kertoo saaneensa vahvistetun tiedon useista eri lähteistä.

Sarja on vasta hyvin aikaisessa suunnitteluvaiheessa, mutta ohjaajaksi on jo nyt ilmoitettu Star Warsejakin ohjannut J. J. Abrams. Jotkin lähteistä paljastavat myös tulevan käsikirjoittajan, joka tulisi olemaan menestyksekkään Bohemian Rhapsodyn eli Queenin elämäkertaelokuvan käsikirjoittanut Anthony McCarten.

Viime marraskuussa U2 tiedotti valmistelevansa pitkästä aikaa uutta albumia. Bändin muodostavat laulaja Bono, 61, kitaristi The Edge, 60, rumpali Larry Mullen Jr., 60,  ja  basisti Adam Clayton, 62. Bändin tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat muun muassa With Or Without You ja I Still Haven't Found What I'm Looking For.

Lue myös: Madonna-elokuvaan pop-tähden rooliin hakevat käyvät läpi haastavan leirin: "Pitää pystyä kaikkeen"

Lue myös: Esimakua odotetusta Elvis-elokuvasta on julkaistu - traileri jättää kylmät väreet

Lähteet: Variety, NME

Uusimmat