Etsi
Ulrich kertoo tuoreessa haastattelussa, kuinka monet maailman yhtyeistä haluaisivat samanlaisen dynamiikan kuin U2:ssa on.
Ohjelmassa kurkistetaan kulissien taakse ja nähdään ennennäkemätöntä materiaalia U2-jäsenten elämästä ja menestyksekkäästä urasta.
Top 10 -listalla nähdään muun muassa The Rolling Stones, Elton John ja U2.
Esiintymistä pyysi Ukrainan presidentti Volodymyr Zelensky.
Sarjan tuontantotiimi on täynnä konkareita.
Bono on laulanut U2:ssa sen perustamisesta lähtien.
Hetki nähtiin eräässä hyväntekeväisyystempauksessa.
Volbeat julkaisi uusimman albuminsa viime elokuussa.
Pettyneet fanit joutuivat tyytymään muutamaan kappaleeseen Berliinissä.
U2 haluaa keikkayleisönsä katsovan keikkaa kännykät kädessä.