Kuva: AOP / EPA

Camila Cabello avautuu paparazzien ottamista bikinikuvista: "Se vaikutti itsetuntooni"

04.04.2022 17:15 - Riia Frost

"Kun näin kuvani netissä ja niistä syntyneet kommentit, olin järkyttynyt", muusikko Camila Cabello kertoo Instagram-julkaisussaan.

Amerikankuubalainen laulaja-lauluntekiä Camila Cabello, 25, tunnetaan muun muassa hiteistään Havana, Bam Bam sekä Señorita ja artisti myös näyttelee pääosaa uusimmassa Tuhkimo-elokuvassa. CNN-julkaisun mukaan muusikko on päättänyt avautua Instagram-julkaisussaan julkisuuden luomista paineista ja paparazzien seuraamisesta jopa rannalle. Muusikko myös kertoo faneilleen kamppailustaan kehonkuvansa ja itsetuntonsa kanssa ja viittaakin pari kertaa paparazzien ottamiin rantakuviin.

”Olen käyttänyt liian pieniä bikineitä välittämättä ulkonäöstäni, mutta sitten, kun näin kuvani netissä ja niistä syntyneet kommentit, olin järkyttynyt. Kun se vaikutti itsetuntooni, muistutin itseäni, että ajattelin kulttuurin ajatuksia enkä omiani. Kulttuurin, joka on tottunut siihen mielikuvaan, miltä ”terveen” naisen vartalo näyttää, mikä ei ole ollenkaan realistinen monelle naiselle”, Cabello kirjoittaa.

Muusikko kertoo myös seuraavansa somessa henkilöitä, jotka ovat sujut oman selluliittinsa kanssa, mutta siitä huolimatta artisti tuntee edelleen ulkonäköpaineita.

”Olen kaksikymppinen sinkkunainen kaiken promomateriaalin keskellä ja haluan tuntea itseni hyvännäköiseksi”, Cabello toteaa.

Laulaja myös kertoo julkaisussaan ostaneensa itselleen uudet bikinit, jonka jälkeen hän lähti rannalle syömättä mitään, koska tiedosti joutuvansa kuitenkin kuvatuksi. Artisti kuvailee omin sanoin, miten rannalla hän jännitti vatsalihaksiaan niin paljon, että niihin alkoi sattumaan ja hän pystyi hädin tuskin hymyilemään.

”Tiesin näyttäväni ”hyvältä” kuvissa ja luulin, että tuntisin saavuttaneeni jotain, mutta minulla ei ole koskaan ollut niin ikävää rannalla. Tunsin oloni tyhjäksi ja surulliseksi kulttuurimme ajatuksista, joista tuli omiani”, Cabello muistelee.

Cabello myös kertoo julkaisussaan nähneensä samaan aikaan viattomia lapsia leikkimässä rannalla ilman minkäänlaista itsetietoisuutta, ja koki tunteneensa aikoinaan samoin. Tämän ajan muisteleminen saa muusikon pohtimaan ulkonäköpaineitaan entistä syvemmin.

”Kenen vuoksi yritän näyttää hyvältä ja olenko edes viehättävä itselleni, jos en edes kykene rentoutumaan, pitämään hauskaa ja olemaan leikkisä kauniina rantapäivänä?”, Cabello pohtii.

”Älyllisesti tiedostan, että miltä näytän ei määrittele sitä, miten terve, onnellinen tai seksikäs olen. Tunteellisesti taas kaikki ne viestit, mitä saan maailmalta, ovat erittäin äänekkäitä pääni sisällä. Ironista kyllä, kaikki terapia ja sisäinen työskentely on sitä varten, että voisin tuntea oloni taas kuin 7-vuotiaaksi rannalla. Eli onnelliseksi, hölmöksi ja esittämässä olevani merenneito; vapaa”, Cabello kirjoittaa lopuksi.

Cabellon koko Instagram-julkaisun voit katsoa alta.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.

Camila Cabello kertoo kokevansa ulkonäköpaineita. (kuva: AOP)

Lue myös: Laulaako Camila Cabello ex-poikaystävästään Shawn Mendesistä? Fanit farmoja asiasta

Lue myös: Shawn Mendes avautuu somessa erostaan: "Olen yksin ja vihaan sitä"

Lähteet: CNN

Kilpailut

Uusimmat