Kuva: AOP

Selena Gomez ryhtyy työskentelemään nuorten mielenterveystyön puolesta

01.05.2022 09:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Laulajan mukaan hän haluaa olla mukana edistämässä tervehenkistä keskustelukulttuuria.

Laulaja Selena Gomez, 29, liittoutuu Valkoisen talon kanssa vähentääkseen mielenterveysongelmien ympärillä vallitsevaa stigmaa.

MTV Entertainment ilmoitti tiistaina aloittavansa yhteistyön Gomezin ja tämän yrityksen, Rare Beautys Rare Impact Fundin, kanssa. Yhteistyön tarkoituksena on isännöidä ensimmäistä nuorten mielenterveysongelmiin keskittyvää tapahtumaa, joka järjestetään toukokuun puolivälissä.

Gomezin lisäksi tapahtumaan osallistuu 30 mielenterveysaktivistia, joiden tavoitteena on edistää nuorten mielenterveyteen liittyvää keskustelukulttuuria.

Laulaja kertoo olevansa otettu alkavasta yhteistyöstä, sillä hän haluaa olla osaltaan mukana rakentamassa keskustelukulttuuria itsensä hyväksymisestä ja henkisestä hyvinvoinnista.

The Rare Impact Fund on perustettu heinäkuussa 2020. Kaikista Rare Beautyn tuloista yksi prosentti lahjoitetaan erilaisille hyväntekeväisyysjärjestöille. Rare Impact Fundin tavoitteena on lahjoittaa lähes sata miljoonaa euroa seuraavan vuosikymmenen aikana.

- Olemme ylpeitä saadessamme Selena Gomezin yhteistyökumppaniksemme. Hän on kansainvälinen tähti ja johtavia mielenterveysasioiden edistäjiä, jonka kanssa jaamme sitoutumisen mielenterveysongelmien stigman vähentämiseksi ja keskustelun normalisoimiseksi, MTV Entertainmentin lausunnossa todetaan.

Lue myös: Selena Gomez jakoi kuvan uudesta hiustyylistään, fanit innostuivat: "Vau, mikä look!"

Lue myös: Selena Gomez kompuroi SAG-gaalan punaisella matolla - teki ratkaisun, jota somessa ylistetään

Lue myös: Selena Gomezin uusin tatuointi paljastui vihdoin - fanit innostuivat lopputuloksesta

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat