Kuva: AOP

Selena Gomez kompuroi SAG-gaalan punaisella matolla - teki ratkaisun, jota somessa ylistetään

28.02.2022 14:15 - Iiro Myllymäki

Lopulta Selena Gomez jakoi gaalassa palkinnon paljain jaloin.

Sunnuntaina jaettiin Screen Actors Guild (SAG) -palkinnot parhaille elokuvien ja tv-sarjojen näyttelijöille. Yksi palkintojen jakajista oli laulaja-näyttelijä Selena Gomez, 29, jonka gaalalook herätti huomiota yhdestä syystä.

Kun Gomez jakoi lavalla palkintoa parhaasta naissivuosasta, hänellä ei ollut lainkaan kenkiä jalassa. Syy tälle oli siinä, että hän oli kompuroinut korkokenkiensä takia punaisella matolla ennen gaalaa. Varietyn julkaisemalla videolla nähdään, miten Gomez kaatui kuvaajien edessä polvilleen, ja toinen hänen korkokengistään lähti jalasta. Nainen reagoi tähän ottamalla toisenkin kengän pois ja jatkamalla kävelyään paljain jaloin.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Gomezin päätös edustaa gaalassa paljain jaloin on saanut kehuja osakseen sosiaalisessa mediassa.

”Onko Selena Gomez paljain jaloin? Rakastan tätä. Vitut koroista”, on yksi kirjoittanut.

”Paljain jaloin edustaminen joidenkin maailman isoimpien julkkisten seurassa on selenagomezmaisin asia, jonka hän voisi tehdä”, on eräs kommentoinut.

Selena Gomez edusti Oscar de la Rentan iltapuvussa. (kuva: AOP)

Selena Gomez jakoi palkinnon yhdessä Martin Shortin, 71, kanssa. Kaksikko näyttelee yhdessä Disney+:n Only Murders in the Building -komediasarjassa. Gomez, Short ja Steve Martin, 76, saivat kyseisen sarjan roolisuorituksista yhteisehdokkuuden parhaan komediasarjan näyttelijäryhmän kategoriassa, mutta voitto meni Ted Lasso -sarjan näyttelijöille.

Lue myös: Selena Gomezin uusin tatuointi paljastui vihdoin - fanit innostuivat lopputuloksesta

Lue myös: Selena Gomezin ja Marvel-tähden suhdespekulaatiot jatkuvat - kuka näkyi näyttelijän somevideolla?

Lähteet: Page Six, Us Weekly

Kilpailut

Uusimmat