Kuva: AOP/Pasi Murto

Krisse Salminen täyttää vuosia - paljastaa, missä iässä kävi läpi ikäkriisin

29.04.2022 12:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Salminen tunnetaan koomikkona.

Muun muassa Siskonpedistä tunnettu koomikko Krisse Salminen kertoo Instagram-tilillään viettävänsä syntymäpäivää. Salminen täytti 46 vuotta, mutta kertoo käyneensä läpi ikäkriisin jo paljon aiemmin. Salmisen kriisi liittyi aiheisiin, joita monet nuoret pohtivat edelleen.

"Muistan kun pieni ikäkriisi iski täyttäessäni 24. En millään keksinyt mitä opiskelisin, mitä tekisin ja mihin menisin", Salminen kertoo kuvatekstissä.

Hukassa ollessaan Salmisesta tuntui, että elämä vain valuu sormien välistä kovalla vauhdilla.

"Panikoin että elämä soljuu hirveällä vauhdilla ja valuu hukkaan", Salminen muistelee.

Hän kuitenkin summaa postauksessaan, että nykyään kaikki on paremmin.

"Mutta kaikki selkeni. Ja viimein kaikki on hyvin", Salminen iloitsee.

Julkaisun voit katsoa alta tai täältä.

Lue myös: Joonas Nordman tietää, että uutta on keksittävä koko ajan - "Vanhat vitsit eivät muutu ikivihreiksi"

Lue myös: Siskonpeti-sarjan aloitus oli pelottava hetki näyttelijöille - lopulta yksi viesti aloitti juhlat

Kilpailut

Uusimmat