Kuva: YouTube / Lionsgate

Tänään tv:ssä: Klassikoksi nousseen kauhuelokuvan hyytävä jatko-osa

21.05.2022 07:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Tänään tv:ssä nähdään Blair Witch -niminen elokuva, joka on kolmas osa elokuvasarjaa ja se julkaistiin vuonna 2016.

Kauhuklassikko The Blair Witch Project julkaistiin vuonna 1999 ja se oli yksi aikakautensa puhutuimmista elokuvista. Elokuvaa nimittäin luultiin oikeaksi dokumentiksi, sillä se on kuvattu käsikameroilla ja sitä markkinointiin varsin erikoisesti: Leffaa varten perustettiin esimerkiksi salamyhkäinen nettisivu, jossa kerrottiin mystisestä Blairin noidasta. Myös lehdissä "uutisoitiin", kuinka "joukko teinejä on kadonnut".

Tänään tv:ssä nähdään Blair Witch -niminen elokuva, joka on kolmas osa elokuvasarjaa ja se julkaistiin vuonna 2016.

Leffassa James Donahue löytää nettivideon, jossa on rakeista kuvaa hänen siskostaan Heatherista. Heather oli mukana kuvausryhmässä, joka katosi pelkoa herättäneeseen Black Hillsin metsään 20 vuotta sitten. James uskoo videon todistavan, että Heather on elossa ja hän lähteekin tutkimaan tapausta.

Näet leffan hyytävän trailerin alta tai tästä. Aivan kuten edeltäjänsäkin, kyseinen elokuva perustuu pitkälti myös käsivarakuvaamiseen, mikä saa aikaan liiankin realistiselta tuntuvaa pelkoa

Tuhannet suomalaiset näkivät alkuperäisen The Blair Witch Project -elokuvan vuosituhannen vaihteessa ja monet olivat silloin vasta teini-ikäisiä tai jopa lapsia. Voice.fi:n lukijat muistelivat hetkeä, jolloin katsoivat The Blair Witch Projectin ensimmäistä kertaa. Voit lukea kokemukset täältä.

Blair Witch

Sub

21.00

Lue myös: Blair Witch Project oli monelle suomalaisteinille ahdistava kokemus: "Koko kroppa meni sekaisin"

Lue myös: Uuden Blair Witch -elokuvan traileri saa aikaan silkkaa kauhua - katso

Kilpailut

Uusimmat