Kuva: AOP

Pete Davidson jätti Saturday Night Liven - julkaisi jäähyväiset Instagramissa

23.05.2022 12:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Koomikko on ollut osa Saturday Night Liven vakiokaartia lähes vuosikymmenen ajan. Hän haluaakin kiittää fanejaan tästä ajasta.

Koomikko Pete Davidson, 28, esiintyi lauantaina viimeisen kerran Saturday Night Live -televisio-ohjelmassa, jonka vakiokaartiin hän on kuulunut kahdeksan vuoden ajan.

Viimeisen esiintymisensä kunniaksi Davidson halusi muistaa fanejaan jakamalla jäähyväistervehdyksen ohjelman käsikirjoittajan, Dave Siriuksen, kautta. Videolla Davidson on juuri esiintynyt ensimmäisen kerran ohjelmassa ja iloitsee tapahtunutta kollegansa Jerrod Carmichaelin kanssa.

"Tämä video on kuvattu kahdeksan vuotta sitten. Jerrod lähetti sen minulle eilen illalla ja se sai minut todella liikuttuneeksi. Videolla olen juuri palannut tekemästä ensimmäistä sketsiäni. Onkin hullua ajatella, että tänään on viimeinen iltani.

Kun tulin osaksi ohjelmaa, olin 20-vuotias, eikä minulla ollut mitään ideaa siitä, mitä olen tekemässä. Ei minulla ole vieläkään, mutta silloin ei ainakaan. En oikeastaan ollut sketsi-näyttelijä, olin vain stand up -koomikko. Tiesin, etten koskaan tulisi yltämään Kenan Thompsonin tai Kate McKinnonin tasolle, joten olin todella peloissani siitä, mitä voisin tuoda niin historialliselle ja arvostetulle sarjalle.

Päätin silloin, että teen komiikkaani ja näytän persoonallisuuttani, ja olenkin iloinen, että tein niin. Olen saanut kokea niin paljon yleisön kanssa ja olenkin kirjaimmellisesti kasvanut aikuiseksi silmienne alla. Olemme kulkeneet yhdessä niin hyvässä kuin pahassa: iloisimmissa ja synkimmissä hetkissä.

Olen elämäni velkaa Lorne Michaelsille ja kaikille SNL:ssä. Olen todella kiitollinen, enkä olisi tässä ilman heitä. Arvostan teitä siitä, että olette aina olleet tukenani, jopa silloin, kun se  ei ole ollut yleisen mielipiteen mukaista. Kiitos, että olette aina uskoneet minuun ja pysyneet kanssani jopa silloin, kun se on näyttänyt koomiselta. Kiitos siitä, että olette opettaneet minulle elämänarvoja, kuinka kasvaa aikuiseksi ja olette antaneet minulle muistoja, jotka kestävät läpi elämän. SNL on kotini. Olen iloinen ja surullinen tulevasta illasta. Niin monista syistä, joita en pysty selittämään. En malta tulla takaisin ensi vuoden Mulaney -musikaalinumeroon. - Nuori Pete Davidson." koomikko kirjoittaa julkaisussa.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Davidson tapasi nykyisen puolisonsa, tosi-tv-tähti Kim Kardashianin, 41, tämän vieraillessa ohjelmassa syksyllä 2021. Siitä lähtien pariskunta on pitänyt tiiviisti yhtä ja he ovatkin hiljattain esiintyneet julkisesti yhdessä.

Lue myös: Kim Kardashian ja Pete Davidson antoivat ensimmäisen yhteishaastattelunsa - katso hyväntuulinen pätkä

Lue myös: Pete Davidsonille oma sarja - ohjelmassa seurataan tiiviisti koomikon elämää

Lue myös: Pete Davidson ei lähdekään avaruuteen - peruutus tapahtui vain päiviä lähtöilmoituksen jälkeen

Lähde: Variety

Uusimmat