Kuva: AOP

Ricky Martin joutuu oikeuteen - syytetään yli kolmen miljoonan dollarin sopimusrikkomuksesta

30.06.2022 20:45 - Riia Frost

Kanteessa syytetään Martinia muun muassa sopimusrikkomuksesta, verojen maksamatta jättämisestä sekä uhkailusta.

Maailman yksi tunnetuimmista latinopop-tähdistä Ricky Martin, 50, sai entiseltä manageriltaan Rebecca Druckerilta jyrkän varoituksen: maksa tai joudut kärsimään. Drucker jätti asianajajiensa kanssa kanteen Martinia kohtaan keskiviikkona 29. kesäkuuta. 

Kanteessa sanotaan, että Martin olisi velkaa entiselle managerilleen noin 3 miljoonaa dollaria eli yli 2,8 miljoonaa euroa maksamattomista provisioista, eli sopimusrikkomuksesta. Syytteessä myös sanotaan, että maksamattomien palkkioiden summa kertyy edelleen.

”Martin on ilkeästi kieltäytynyt maksamasta Rebeccalle miljoonia dollareita provisiota, jotka hän on entiselle managerilleen velkaa heidän hallintosopimuksensa perusteella”, kanteessa lukee.

Lisäksi kanteessa syytetään Martinia uhkailusta ja siinä myös sanotaan, että pop-tähti olisi käyttäytynyt vastenmielisesti Rebeccaa kohtaan heidän tehdessään yhteistyötä vuosina 2014-2018 sekä 2020-2022.

”Martin on uhkaillut Rebeccaa ja aikoo pakottaa hänet allekirjoittamaan salassapitosopimuksen, joka vaientaisi entisen managerin puhumasta artistin vastenmielisestä käytöksestä. Rebecca on itse todistanut ja kohdannut Martinin kyseistä käytöstä”, kanteessa painotetaan.

Druckerin asianajajat Joshua M. Rosenberg ja Armound Ghoorchian sanovat kanteessa, että entinen manageri haluaa tehdä Martinille selväksi, ettei häntä voi vaientaa.

”Rebecca Drucker pelasti Ricky Martinin uran”, kanteessa korostetaan.

”Vuosien ajan hän suojeli Martinia tämän holtittomien välinpitämättömyyksiensä seuraamuksilta. Rebecca ei tehnyt sitä vain sen vuoksi, että hän oli manageri, vaan koska hän piti Martinia rakkaana ystävänään”, kanteessa lisätään.

Kanteessa puhutaan myös muun muassa Martinin päihdekäytöstä sekä verojen maksamatta jättämisestä. Drucker ja hänen asianajajansa ovat vakuuttuneita siitä, että heillä on tarpeeksi faktatietoa ja todisteita Martinia vastaan, mikäli laulaja ei suostu heidän maksuvaatimuksiinsa. Rosenberg sanoi keskiviikkona 29. toukokuuta, että kanteessa mainitut todisteet olisivat vasta alkua.

- Tämä on vasta pintaraapaisu. Rebecca odottaa innolla päivää, jolloin hän pääsee oikeuden eteen näyttämään todisteensa väitteilleen, Rosenberg kertoi.

Martin ja hänen lakitiiminsä eivät ole toistaiseksi kommentoineet syytteitä.

Ricky Martinin entinen manageri Rebecca Drucker syyttää artistia maksamattomista proviikoista, eli sopimusrikkomuksesta. (kuva: AOP)

Lue myös: Ricky Martin muistelee traumatisoivaa haastattelutilannetta: "En halunnut vielä tulla kaapista"

Lue myös: Latinotähti Ricky Martin esitteli uuden partatyylinsä, fanit hehkuttavat: "Oletpas komea"

Lähteet: Deadline

Kilpailut

Uusimmat