Kuva: AOP

Julia Fox kehottaa vanhempia ostamaan lapsilleen mopin: 'Ennen lapsiin suhtauduttiin pieninä aikuisina'

24.08.2022 13:45 - Riia Frost

Julia Foxin mielestä käsite lapsuudesta keksittiin, jotta vanhemmat tuhlaisivat paljon rahaa lastensa turhiin leluihin.

Näyttelijä ja malli Julia Fox, 32, raivostutti joitakin TikTok-seuraajiaan kantaaottavalla julkaisullaan. Kyseisessä julkaisussaan Fox pohtii yhteiskunnan käsitystä lapsuudesta, joka on muuttunut tuhansien vuosien varrella.

- Haluan vain muistuttaa teitä siitä, että idea lapsuudesta ja sen konsepti luotiin vasta 1700-luvulla. Ennen sitä lapsiin suhtauduttiin pieninä aikuisina. Siksi sen ajan maalauksissa lapset eivät näytä samalta kuin miten me esitämme heidät tänä päivänä, Fox aloittaa.

- Luulen, että idea lapsuudesta keksittiin, jotta vanhemmat tuhlaisivat paljon rahaa paskaan, joka ei juuri opeta lapsille mitään. Silloin päädyt kasvattamaan lapsen, josta tulee avuton ja joka ei tiedä mitä tehdä, Fox lisää.

Fox nostaa hyväksi esimerkiksi hänen 19 kuukautta vanhan poikansa Valentinon, jonka hän sai ex-aviomiehensä Peter Artemievin kanssa.

- Huomasin, että poikani ei juuri välitä leluistaan, minkä vuoksi hän on enemmän kiinnostunut siitä, mitä minä teen, Fox kertoo.  

- Joten ehdotan, että kaikki ostaisivat lapsilleen pikkumopin ja pienen siivousharjan ja opettasi heille elämäntaitoja jo hyvin nuorena. Tämä siksi, että kun he menevät tosimaailmaan, heidän ei tarvitse selvittää itse kaikkea, Fox lisää lopuksi.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.

Foxin julkaisua kritisoitiin TikTokin kommenttikentässä rajusti ja moni tulkitsi näyttelijän sanoman olleen se, että lasten tulisi mennä töihin. Fox korjasi sanomisiaan uudessa TikTok-julkaisussaan, jossa näyttelijä makaa sängyssä kissamaiset kajaalit silmillään.

- Voi herran jumala! Esitätte todella, että sanoin, että ”lasten tulisi työskennellä”. Se ei ole, mitä sanoin, vaan että lasten tulisi oppia taitoja, Fox korostaa.

- Kuulkaas, on syy, miksi julkisissa kouluissa ei opeteta merkittäviä taitoja, kuten ompelemista ja kokkaamista: koska he haluavat pitää ihmiset tyhminä, jotta heidän pitäisi maksaa oppiakseen ne taidot. On vain niin hullua, että kyseinen konsepti on ihmisille niin tajunnanräjäyttävää, Fox jatkaa.

Lopuksi Fox sanoo, että hän haluaa ainakin itse kasvattaa poikansa oppimaan, ettei kaikkea tulla tekemään hänen puolestaan.

- Ellette halua antaa lapsillenne iPadiä ja kasvattaa heitä riippuvaisiksi videopeleihin. Mitä sitten teette? Varsinkin, kun minulla on poika, en halua, että hän olettaa, että naiset vain siivoavat hänen jälkensä ja tekevät kaiken hänen puolestaan. Näin sitä koko elämäni ajan ja olen todistanut sitä omassa perheessäni ja se loppuu minun aloitteestani, Fox toteaa.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.

Foxin julkaisut ovat herättäneet hyvin ristiriitaisia mielipiteitä. Osa pitää Foxia fiksuna, kun taas moni kummaksuu näyttelijän mielipiteitä. Moni on myös nostanut esille, että todellisuudessa käsitys lapsuudesta keksittiin, jotta senaikainen lapsityövoima saataisiin lopetettua.

Fox otti vielä kolmannessa julkaisussaan kantaa väitteisiin siitä, että hän kannustaisi vanhempia laittamaan lapsensa töihin. Kyseisessä julkaisussa Fox kuvaa poikaansa ja kysyy tältä, tekeekö hän töitä. Foxin poika on täysin hiljaa vatsallaan. 

- Vastaus on ei, Fox tokaisee.

Fox ei ole toistaiseksi kommentoinut julkaisujaan enempää.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa kolmannen julkaisun täältä.

Lue myös: Julia Foxin asuvalinta herätti hilpeyttä - vastasi napakasti irvailuun

Lue myös: Houkuttelevatko matalavyötäröiset farkut? Julia Fox näyttää, kuinka tuunaa asunsa vain minuuteissa

Lähteet: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat