Kuva: AOP / Shutterstock

Tänään tv:ssä: Steven Seagal luopuu tavaramerkistään roolinsa vuoksi - esiintyy ilman ikonista poninhäntää

06.09.2022 07:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Kaappaus merellä huomioitiin kahdella Oscar-ehdokkuudella.

Kahdella Oscar-ehdokkuudella huomioitu Kaappaus merellä -elokuva on vuonna 1992 ilmestynyt toimintaelokuva, jota tähdittää toimintaelokuvien vakiokasvo Steven Seagal, 70.

Yhtenä Siegalin tavaramerkeistä voidaan pitää Siegalilla usein nähty poninhäntä, jolla hän on sitonut pitkät hiuksensa. Tosin illan elokuvassa toimintasankari nähdään ilman pitkää kuontaloa, sillä Yhdysvaltain laivastossa ei suvaita pitkiä hiuksia.

(kuva: AOP)

Elokuvan on ohjannut Andrew Davis ja muissa rooleissa nähdään muun muassa Tommy Lee Jones, Gary Busey ja Erika Eleniak.

Oscar Akatemian mukaan elokuvan ansiot olivat äänimaailmassa. Elokuva huomioitiinkin parhaan äänityksen- ja parhaiden ääniefektien -ehdokkuuksilla.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Kaappaus merellä

Klo. 21.00

Sub

Lue myös: Joe Rogan jakoi tekaistua kuvakaappausta Venäjästä ja Steven Seagalista - korjasi sitten virheensä

Kilpailut

Uusimmat