Kuva: AOP

Euphoria-tähti Sydney Sweeney astuu Jane Fondan saappaisiin - uusintaversio kulttileffasta

13.10.2022 14:15 - Iiro Myllymäki

Sydney Sweeney tähdittää Barbarella-elokuvan uutta versiota.

Voit kuunnella artikkelin alta tai Podplaysta.

Euphoria-sarjasta tunnettu Sydney Sweeney, 25, nähdään pääosassa tulevassa Barbarella-elokuvan uusintaversiossa. Deadline-elokuvasivusto paljastaa, että Sweeney näyttelee elokuvassa nimiroolin Barbarellana ja lisäksi toimii elokuvan vastaavana tuottajana.

Barbarella on vuoden 1968 scifi-elokuva, jossa pääroolissa nähtiin Jane Fonda. Elokuva perustuu Jean-Claude Forestin ranskalaiseen sarjakuvaan. Barbarella ei ollut aikanaan suuri menestys lippuluukuilla, mutta se on sittemmin noussut kulttisuosioon. Elokuvassa Barbarella-niminen astronautti matkustaa tulevaisuudesta etsimään käsiinsä pahan tiedemiehen, joka uhkaa koko ihmiskuntaa.

Jane Fonda Barbarella-elokuvassa (kuva: AOP)

Sydney Sweeneyn Barbarella-elokuvasta ei ole vielä tihkunut enempää tietoa esimerkiksi ohjaajan tai käsikirjoittajan muodossa. Elokuvan tuottaa Sony Pictures.

Euphorian kakkoskauden lisäksi Sweeney on vakuuttanut katsojia myös The White Lotus -sarjassa. Sweeney on saanut molempien sarjojen roolisuorituksistaan Emmy-ehdokkuudet.

Barbarellasta on yritetty tehdä uusia versioita useaan otteeseen, mutta mikään aiemmista yrityksistä ei ole ottanut tuulta alleen. Esimerkiksi 2000-luvulla ohjaaja Robert Rodriguez yritti tehdä uuden version, jossa pääroolissa olisi nähty Rose McGowan.

Lue myös: Euphoria-näyttelijää syytetään ohjaaja-isänsä urasta hyötymisestä: "Olen onnekkaassa asemassa"

Lue myös: Yksi Euphoria-tähdistä jättäytyy sarjasta: "Joudun sanomaan kyynelsilmin hyvästit"

Lähteet: Deadline, AV Club

Kilpailut

Uusimmat