Kuva: Youtube

Suomalaiselokuva voitti merkittävän kansainvälisen yleisöpalkinnon: "Yleisö on ottanut elokuvan omakseen"

30.10.2022 17:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Elokuva sai ensi-iltansa kuukausi sitten.

Klaus Härön uusin ohjaus Rakkaani Merikapteeni on ollut menestys sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

Tiedotteen mukaan sen tuorein saavutus on merkittävä yleisöpalkinto Chicago International Film Festivalilla, joka on koko Yhdysvaltojen vanhin elokuvafestivaali sekä hyvin arvostettu. 

Elokuvan tuottaja Kai Nordberg on ilouutisesta otettu ja iloitsee, että katsojat ovat selvästi tykästyneet elokuvaan.

"Hienoa, että myös pohjoisamerikkalainen yleisö on ottanut elokuvan omakseen. Elokuvan odotetaan saavan varsinkin seniorikatsojat liikkeelle myös Yhdysvalloissa", hän kuvailee tiedotteessa. 

Rakkaani Merikapteeni sai ensi-iltansa 30. syyskuuta ja pyörii elokuvateattereissa parhaillaan.

Lue myös: Kotimainen kauhutrilleri vie mökille, jonka verinen historia ei jätä rauhaan - Max Seeck käsikirjoittajana

Lue myös: Arvostelu: Kikan tarina on surullinen, mutta Kikka!-elokuva yksi vuoden ehdottomasti parhaita

Lue myös: Kotimainen uutuuselokuva kerää valtavia katsojalukuja: "Tuli meillekin iloisena yllätyksenä"

Kilpailut

Uusimmat