Kuva: Solar Films

Kotimainen kauhutrilleri vie mökille, jonka verinen historia ei jätä rauhaan - Max Seeck käsikirjoittajana

19.10.2022 18:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Elokuva ilmestyy helmikuussa.

Tuleva vuosi alkaa jännittävissä tunnelmissa, sillä heti alkuvuodesta ensi-iltansa saa kotimainen kauhutrilleri. Jännitystä on lupa odottaa, sillä tiedotteen mukaan Koputus-elokuvan käsikirjoituksesta vastaavat Joonas Pajunen sekä dekkarikirjallisuudestaan tunnettu Max Seeck.

Elokuvassa aikuiset sisarukset saapuvat entiseen lapsuudenkotiinsa tekemään kuolinpesän selvitystä. Syrjäisessä ja ränsistyneessä mökissä on aiemmin tapahtunut hirveitä, sillä perheen isä on aikanaan löydetty sieltä surmattuna ja perheen kuopus häkkiin teljettynä. Perheen äiti puolestaan on samoihin aikoihin julistettu kadonneeksi. Lopulta historia alkaa talossa toistaa karmvialla tavalla itseään eikä kukaan ole pimeän laskeuduttua turvassa.

Pääosia esittävät Pekka Strang, Inka Kallén ja Saana Koivisto. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Mikko Leppilampi, Olga Temonen ja Linnea Skog.

Elokuva on jo ennen julkaisuaan herättänyt kiinnostusta myös kansainvälisesti. Se esitettiin jo keväällä Cannesin elokuvafestivaaleilla ja lisäksi elokuva on myyty jo yli 70 maahan. 

Koputus saa ensi-iltansa 22. helmikuuta 2023. 

Lue myös: Syksyllä ensi-iltansa saa mustalla huumorilla ladattu kotimainen rikoselokuva - traileri on nyt julki

Lue myös: Arvostelu: Kari Ketosen esikoiselokuva Häät ennen hautajaisia ei ole sitä, mitä odotat, mutta hyvä niin

Lue myös: Vielä vuoden lopulla nähdään hulvaton kotimainen uutuuskomedia perhe-elämästä - katso traileri

Kilpailut

Uusimmat