Muistatko Gimmelin Susannan? Julkisuudesta kadonnut nainen paljastaa, mitä tekee nyt ja miksi Suski-lempinimi harmitti häntä

05.12.2022 20:15 - Iiro Myllymäki

(kuva: Iiro Myllymäki)

Unelma ei kantanutkaan

Sitten suosio alkoi hiipua. Marraskuussa 2003 julkaistu kakkosalbumi Kaksi kertaa enemmän myi enää vain puolet siitä, mitä ensimmäinen levy oli myynyt. Keikoilla kävi vähemmän yleisöä. Bergiä suosion hiipuminen ei huolettanut, koska hän oli jo mielessään alkanut irrottautua Gimmelistä. Hän halusi lopettaa.

Tähän oli useita syitä.

- Unelmani oli, että minusta tulee isona laulaja. Kun saavutin sen unelman, huomasin, että se ei ehkä ollutkaan, mitä ajattelin. Minulla oli edelleen vähän ontto olo ja koin, että se elämä on aika pinnallista. Ajattelin, että minun täytyy hakea jotain, mikä tuo elämääni merkityksellisyyttä.

Ushma Olava on kertonut haastattelussa, että Bergin halu lopettaa kumpusi siitä, että raju julkisuuden määrä sai tämän voimaan huonosti. Bergin mukaan kyse oli tästäkin.

- Kyllä se julkisuus oli aika raskastakin. Kun meni tapaamaan ystävää kahvilaan eikä ollut meikannut tai laittanut tukkaa, heti joku oli räpsimässä kuvia ja laittamassa niitä Seiskaan. Omaa olemista ja tekemistä arvioitiin ja arvosteltiin koko ajan.

Bergin tyytymättömyys Gimmelin jäsenenä alkoi heijastua hänen henkiseen hyvinvointiinsa.

- Aloin olemaan vähän ärtyisä ja tyytymätön. Se heijastui omaan olemiseen.

Berg toi lopettamishalunsa esiin alkuvuodesta 2004. Hän muistaa, että Olava otti asian raskaasti, sillä tämä oli ainoa, joka olisi vielä halunnut jatkaa Gimmelin uraa. Berg poti syyllisyyttä halustaan lopettaa.

- Ajattelin, että olen pettänyt kaikki. Ensin olen itse lähtenyt tähän prosessiin, mutta suht pian sanonkin, etten haluakaan olla tässä, Berg sanoo.

Susanna Berg löysi itsestään uusia puolia Gimmelin aikana ja kiinnostui henkisyydestä. (kuva: Iiro Myllymäki)

Gimmelin jäsenet purkivat lopettamispäätöksen tuntemuksia Mix-nuortenlehden haastattelussa elokuun numerossa 2004. Berg kertoi haastattelussa, että hän oli tehnyt paljon itsetutkiskelua Gimmelin aikana ja halusi opiskella ”henkisiä asioita”. Hän kertoi löytäneensä oman tiensä ja olevansa helpottunut lopettamispäätöksestä.

- Henkinen kasvu ja sen kautta muiden ihmisten auttaminen on mulle tärkeätä, Berg sanoi tuolloin.

Henkisyydestä kiinnostuminen Gimmel-aikana avasi naiselle aivan uudenlaisen näkökulman maailmaan.

- Tutustuin moniin erilaisiin traditioihin ja tapoihin harjoittaa spirituaalisuutta. Gimmelin loppuvaiheessa haaveilin vaihtoehtohoitoja tarjoavasta yrityksestä ja jatkoinkin erilaisten kurssien ja koulutusten parissa tähän liittyen. Opiskelin muun muassa sisäisen hyvinvoinnin ohjaajaksi, ja siitä mukaani jäivät rentoutusharjoitukset ja visualisaatiot, Berg kertoo.

Lopettamispäätöksen jälkeen Gimmel teki vielä yhden albumin, Pisaroita ja kyyneleitä, ja viimeisen kiertueen. Ura päättyi 16. lokakuuta 2004 keikalla Espoon Tapiola Garden -hotellissa.

Gimmel ennen viimeistä keikkaansa lokakuussa 2004 (kuva: AOP / Mari Lahti)

Popparista kätilöksi

Gimmelin jälkeen Berg katosi kokonaan viihdemaailmasta ja on näkynyt julkisuudessa vain hyvin harvakseltaan. Vuonna 2013 hän antoi lyhyen haastattelun Radio Aallolle osana entisen bänditoverinsa Jenni Vartiaisen levynjulkaisulähetystä. Tuolloin hän kertoi opiskelevansa kätilöksi ja saaneensa kaksi lasta. Vuonna 2016 Gimmel-fanit ilahtuivat, kun Susanna poseerasi Vartiaisen rinnalla tämän Instagramiin jakamassa yhteiskuvassa. Berg kokee, ettei hänellä ole ollut mitään syytä pysytellä julkisuudessa, kun hän ei tee enää julkista työtä.

Kuten sukunimen muuttumisesta voi päätellä, Berg on mennyt naimisiin. Hän meni naimisiin vuonna 2010. Hänen kaksi lastaan ovat nyt 15- ja 10-vuotiaat. Nainen tuli raskaaksi 23-vuotiaana, pian Gimmelin lopettamisen jälkeen. Esikoisen saaminen oli hänelle mullistava kokemus, ja se johdatti hänet kätilöopintojen pariin. Heti Gimmelin jälkeen Berg oli ehtinyt olla hetken aikaa koruliikkeessä töissä.

- Olen valmistunut kätilöksi ja olen työskennellyt kätilönä järjestöissä. Valmistumisen jälkeen olen hakenut, mikä on oma tehtäväni kätilönä tässä maailmassa, Berg kertoo.

Nyt hän tuntuu löytäneen tämän oman tehtävänsä. Hän on innoissaan alustavista visioistaan, miten hän voisi tarjota omia palvelujaan raskaana oleville ja synnyttäville sekä auttaa ensimmäisiä vauvavuosia eläviä perheitä.

- Olen erityisen kiinnostunut raskauden, synnytyksen ja äidiksi kasvun psykologisesta prosessista ja henkisestä matkasta.

Comebackille tiukka ei

Berg kertoo, että häneltä ei ole henkilökohtaisesti kyselty, voisiko Gimmel tehdä paluun. Hän muistelee, että levy-yhtiön suunnalta Gimmeliä yritettiin saada palaamaan muutama vuosi lopettamisen jälkeen. Gimmelin comeback ei ole Bergin mukaan mahdollinen. Vuonna 2013 kolmikko esiintyi kolmen biisin verran Gimmelin salaisessa ”10-vuotisluokkakokouksessa”, jossa kutsuttuina olivat kaikki, jotka olivat tehneet bändin parissa aikanaan töitä.

- En näe mitään muuta mahdollisuutta kuin joitain tuollaisia, Berg kommentoi paluun mahdollisuudesta.

Hän ei ole juuri jäänyt tekemisiin Ushma Olavan kanssa, mutta Jenni Vartiaisen kanssa hän on sen sijaan hyviä ystäviä. Vartiaisesta on tullut soolourallaan valtavan suosittu, ja Berg muistaa ystävänsä ensiaskeleet omaehtoisen uran rakentamisessa.

- Menin Jennin ensimmäisen levyn keikalle Tavastialle. Itkin siellä, koska olin niin ylpeä Jennistä ja ajattelin, miten hirveästi hän oli kehittynyt laulajana ja esiintyjänä.

Vartiainen ei suostunut haastatteluun Gimmelin tiimoilta.

Susanna Berg on löytänyt elämäänsä sen täyttymyksen, jota hän ei popparina saanut.

- Minulle onnea tuovat parisuhde ja lapset. Minulle onnea ovat myös lepo, rauha ja läsnäolo omassa elämässäni.

Susanna Bergin koko haastattelun voit kuunnella artikkelin alusta tai Podplaysta.

Lue myös: Nimmareita uimahallin suihkussa ja valtavia fanilaumoja - Gimmel teki Ushma Olavasta poptähden, mutta taru loppui surullisesti

Lue myös: Apu: "Tappouhkauksia ja sylkemistä päällemme kadulla" - Gimmelin jäsenet kokivat paljon häirintää

Lähteet: Radio Aalto, Mix-lehti 8/2004

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat