Kuva: AOP

Dwayne Johnson julkaisi kuvan huippukunnossa olevasta Hollywood-legendasta - fanit innostuivat

13.12.2022 21:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

J.K Simmons on yksi sukupolvensa arvostetuimmista näyttelijöistä. Mies treenasi itsensä huippukuntoon tulevaa elokuvaa varten.

Dwayne "The Rock" Johnson, 50, on kuvaamassa jouluelokuvaa Red One, jonka tuotannosta vastaa Amazon Studios. Kyseessä on ohjaaja Jake Kasdanin mukaan "toimintakomedia, joka sijoittuu joulun aikaan". Kasdan on työskennellyt Johnsonin kanssa myös Jumanji-elokuvien parissa.

Johnsonin lisäksi elokuvaa tähdittävät muun muassa Chris Evans sekä J.K Simmons. Nyt Johnson on julkaissut Instagram-sivullaan kuvan Simmonsista, joka on treenannut itsensä huippukuntoon.

"Vahvin, mukavin, pahin ja rakastetuin joulupukki. J.K Simmons työskenteli valtavasti kuukausia, jotta pystyi astumaan ikoniseen rooliin uskomattomassa kunnossa", Johnson muun muassa kehuu.

Fanit ovat näkemästään innoissaan.

"Huima kunto!" kehuu eräs.

"Huh, mikä joulupukki", innostuu toinen. 

Simmons, 67, on yksi sukupolvensa arvostetuimmista näyttelijöistä ja hänet muistetaan muun muassa Spider-Man-, The Gift - ja The Mexican -elokuvista sekä Kylmä rinki - ja Kova Laki -sarjoista. Whiplash-elokuvasta Simmons voitti parhaan miessivuosan Oscarin ja Golden Globe -palkinnon.

Näet Johnsonin julkaisun alta. Pääset seuraavaan kuvaan painamalla oikealla olevaa nuolta. 

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Lue myös: Dwayne Johnson julkaisi koskettavan videon perheestään - "Yksi hienoimmista hetkistä"

Lue myös: Chris Evansin ja Dwayne Johnsonin yhteiskuva sai fanit huomaamaan hauskan yksityiskohdan

Kilpailut

Uusimmat