Kuva: AOP

Pamela Anderson kertoo näyttelijätähden vilauttaneen sukuelintään hänelle - mies heitti päälle vielä ikävän kommentin

23.01.2023 17:15 - Iiro Myllymäki

Pamela Anderson kertoo omaelämäkertakirjassaan, että Tim Allen vilautti hänelle yllättäen tv-sarjan kuvauksissa vuonna 1991.

Pamela Anderson, 55, kertoo tulevassa elämäkertakirjassaan epämieluisan paljastuksen 1990-luvun alusta. Varietyn mukaan nainen kertoo tapauksesta Koti kuntoon -tv-sarjan kuvauksista. Hänen mukaansa vastanäyttelijä Tim Allen, 69, käyttäytyi häntä kohtaan sopimattomasti vuonna 1991.

”Kävelin ensimmäisenä kuvauspäivänä ulos pukuhuoneestani, ja Tim oli käytävällä kylpytakissaan. Hän avasi takkinsa ja vilautti minulle nopeasti. Hän oli täysin alasti sen alla”, Anderson kirjoittaa Love, Pamela -kirjassa, jonka katkelman Variety on saanut haltuunsa ennakkoon.

Tim Allen Koti kuntoon -sarjassa (kuva: AOP)

Anderson oli tuohon aikaan 23-vuotias ja Allen 37-vuotias. Andersonin mukaan Allen heitti vielä päälle epäasiallisen kommentin.

”Hän sanoi, että tämä oli vain reilua, koska hän oli nähnyt minut alasti. ’Nyt olemme tasoissa’. Nauroin kiusaantuneesti”, Anderson kirjoittaa.

Allenin kommentti ilmeisesti viittasi siihen, että Anderson oli poseerannut alasti Playboyssa. Allen itse kiistää vilauttaneensa sukuelintään Andersonille.

- Tuota ei koskaan tapahtunut. En ikinä tekisi mitään tuollaista, Allen kommentoi Varietylle.

Koti kuntoon -sarjan rooli oli yksi Andersonin ensimmäisistä. Hän esiintyi sarjan kahdella ensimmäisellä kaudella ennen kuin meni Baywatch-sarjaan, jossa hän teki läpimurtonsa.

Andersonin omaelämäkertakirja julkaistaan tammikuun 31. päivä. Anderson kertoo oman tarinansa omin sanoin myös samana päivänä julkaistavassa Netflix-dokumenttielokuvassa. Naisen odotetaan kertovan oma näkemyksensä muun muassa hänen ja ex-puoliso Tommy Leen seksivideoskandaalista ja sen uudelleen pinnalle nostaneesta Pam & Tommy -sarjasta.

Lue myös: Seksivideoskandaali on edelleen Pamela Andersonin muistoissa - paljastaa, kuinka selvisi kohusta

Lue myös: Pamela Anderson kertoo itse seksivideoskandaalista - Netflix-dokumentti julkaistaan pian

Lähde: Variety

Kilpailut

Uusimmat