Kuva: AOP

Yksi Miley Cyrusin ehdotus sai Dolly Partonin pois tolaltaan - "Kuin olisin kertonut maailman hirveimpiä uutisia"

25.01.2023 19:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Vaikka kaksikolla onkin hyvin läheiset ja lämpimät välit, eivät edes he pysty aina olemaan kaikesta samaa mieltä.

Artisti Miley Cyrus, 30, ja hänen kummitätinsä laulaja Dolly Parton, 77, ovat kuin paita ja peppu. Kaksikko piti vuoden vaihteessa yhteisen uuden vuoden shown, jossa parivaljakko esitti esimerkiksi useita kuuluisia hittejä duetoiden. Vaikka kaikki sujui hienosti, oli yksi puheenaihe kuitenkin pelästyttänyt Partonin toden teolla ennen showta.

- Kerroin hänelle, että haluaisin kokeilla vuoden lopussa jotain erilaista. Ajattelin värjätä hiukseni ruskeiksi, Cyrus paljastaa.

Parton ei ottanut ehdotusta vastaan lainkaan avoimin mielin, vaan ajatus oli kuulostanut hänen korviinsa suorastaan järkyttävältä.

- Hän reagoi, kuin olisin kertonut hänelle maailman hirveimpiä uutisia. 

- Hän tarttui kiinni helmikaulakorustaan ja huokaisi, että "et voi tehdä niin, sinä olet minä". Olen jokin Dolly Partonin jatke, joten pysyn blondissa lookissa, Cyrus vitsailee.

Voit katsoa koko haastattelun alta tai painamalla tästä.

Lue myös: Miley Cyrus julkaisi kappaleen eksästään - "Katsoimme kotimme palavan"

Lue myös: Miley Cyrus julkaisi suihkuvideon, jolla laulaa uutta kappalettaan - faneilta hauska vastaanotto

Lue myös: Miley Cyrusin äiti deittailee Pako-sarjan tähteä - "Miley on asiasta iloinen"

Lähde: YouTube

Kilpailut

Uusimmat