Kuva: Minttu Tikkanen

Oli vähällä, ettei Maija-Liisa Peuhua olisi nähty Ulla Taalasmaan roolissa: "Se oli ihan tippaa vaille"

26.01.2023 15:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Peuhu näyttelee sarjassa ainakin tämän kevään, minkä jälkeen sopimuksia katsotaan taas uudelleen.

Ei todennäköisesti löydy kovin montaa suomalaista, joka ei tunnistaisi Salattujen elämien legendaarista hahmoa, Ulla Taalasmaata ja häntä esittävää Maija-Liisa Peuhua. Oli kuitenkin vähällä, että Ulla olisi tullut tunnetuksi katsojille aivan toisenlaisena. Peuhu kertoo Voice.fi:n haastattelussa, ettei hänen roolittamisensa 24 vuotta sitten ollut itsestäänselvyys, vaan hän kävi hakemassa roolia useita kertoja.

- Se oli ihan tippaa vaille, että yleensä pääsin tähän rooliin. Olin varmaan kymmenen kertaa siellä aina joidenkin toisten kanssa, aina vain mua ei valittu. 

Voit kuunnella haastattelun alta tai Podplaysta.

Lopulta Peuhu kertoo olleensa juuri lähdössä koekuvauksista lopullisesti, kun hänet lopulta pyydettiin jäämään. Syy roolittajien epäröintiin oli yksiselitteinen, mutta ihmetyttävä siihen nähden, että nyt 81-vuotiaana Peuhu on edelleen mukana sarjassa.

- Olin kuulemma liian vanha siihen aikaan. En tuntenut itseäni vanhaksi, mutta nyt tunnen, että olen vanha, Peuhu naurahtaa.

Hahmon suursuosio on näyttelijälle leimaavaa

Peuhu on ollut mukana ensimmäisistä jaksoista lähtien, mutta välillä poistunut sarjasta tehdäkseen teatteria ja ajatellut, ettei enää palaa. Sitten hän on kuitenkin pyynnön tultua palannut. Peuhu ehti ennen Ullan roolia tehdä mittavan teatteriuran ja uskoo, että se on hyvä juuri niin, sillä tunnetun hahmon jälkeen teatteriuraa olisi saattanut olla hankala aloittaa.

- Kyllähän tämä rooli on sellainen, että jos en olisi 20 vuotta tehnyt teatterissa kaikkia rooleja, joita voi kuvitella, ehkä en olisi jaksanut. Tämä on niin leimaava. Mutta nyt olen tehnyt ne kaikki muut, niin nyt ollaan tässä, Peuhu kuvailee.

Hän kuitenkin iloitsee siitä, että aikanaan vallinnut negatiivinen suhtautuminen saippuasarjaan on jo aikalailla hälvennyt. Salatut elämät on lunastanut ja vakiinnuttanut paikkansa.

- Näytteleminen ja ilmapiiri ovat muuttuneet. Ei ole enää sellaista teatterinäyttelijää, joka katsoo nenänvarttaan pitkin kaikkia näitä. Tämä on nyt yleisesti hyväksytty, nyt tämä on helpompaa kuin silloin alussa, Peuhu myöntää.

Eilen tiedotettiin, että Salatut elämät jatkuu tuttuun tapaansa vielä ainakin useamman vuoden tästä eteenpäin. Aikooko Peuhu pysyä remmissä alusta hamaan loppuun saakka?

- Ei mulla ole mitään ajatuksia. Ajattelen, että katsotaan nyt. Olen kirjoittanut sopimuksen kevääseen asti niin kuin me kaikki. Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu sen jälkeen, Peuhu sanoo. 

Peuhu kertoo haastattelussa myös, että joillekin Ullalle kirjoitetuille kohtauksille hän on yksityiselämänsä vuoksi joutunut sanomaan ei. Voit kuunnella koko haastattelun Podplaysta.

Salatuissä elämissä on mukana sekä vanhoja että aivan uusia näyttelijöitä. (kuva: Minttu Tikkanen)

Lue myös: Salatuissa elämissä 24 vuotta näytellyt Esko Kovero pohtii hahmonsa tulevaisuutta: "Pitää vähän miettiä"

Lue myös: IS: Salkkarit-tähden aivoinfarkti salattiin katsojilta - saapui kuvauksiin pyörätuolissa

Lue myös: Salkkareissa Ullaa näyttelevä Maija-Liisa Peuhu: "Ihmiset sekoittavat usein nimeni"

Kilpailut

Uusimmat