Kuva: Yle / Nelli Kenttä

Podcast: UMK-ennakkosuosikki Käärijä päätti alkaa panostaa musiikkiin käytyään lähellä kuolemaa

31.01.2023 22:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Käärijä sai hoitoa sairauteensa viime hetkellä.

Uuden musiikin kilpailussa nopeasti ennakkosuosikiksi noussut Käärijä eli Jere Pöyhönen kertoo Urheilucast-podcastissa, että päätti panostaa täysillä musiikkiin elämänsä käännekohdassa, kun sairaus vei hänet lähelle kuolemaa.

Vuonna 2014 Käärijä sai outoja oireita ja alkoi ulostaa verta. Olo kuitenkin pysyi jonkin aikaa hallinnassa lääkkeillä. Olotila sahaili vuosien ajan, välillä tasaantuen lähes normaaliksi, välillä taas pahentuen. Kuitenkin Käärijän ollessa 18-vuotias kierrettä ei enää saanut pysäytettyä ja hän joutui kiireellä sairaalaan. Pahimmillaan muusikko laihtui alle 50-kiloiseksi, sillä vessassa piti ravata kymmeniä kertoja päivässä. Hoitoa saatiin viime tipassa, sillä jopa hoitajat ja lääkärit pitivät pienenä ihmeenä, että Pöyhönen oli enää ylipäätän hengissä. 

- Hoitaja totesi, että ihme, että olet vielä hengissä ja, että kukaan ei ole kävellyt tänne tuossa kunnossa, Käärijä muistelee. 

Syy tilan saamaan kriittiseen käänteeseen oli koko paksusuolen tulehtuminen, josta seuraava vaihe olisi ollut hengenvaarallinen tulehduksen leviäminen sisäelimiin, jolloin mitään ei enää olisi ollut tehtävissä. Lääkäri arvelikin Pöyhöselle, että vain viikkoa tai paria myöhemmin olisi todennäköisesti ollut jo myöhäistä. Muusikko kiidätettiin hätäleikkaukseen.

- Sairaalassa tuli sellainen olo, että tehkää mulle ihan mitä vaan. Jos tästä selviän, alan tehdä musaa täysillä, Käärijä muistelee päätöstään.

Hän selvisi leikkauksesta avanteella, joka oli aluksi järkytys, mutta lopuksi jäi kuitenkin elossa selviämisen kiitollisuuden alle. 

Julkisesti puhuminen mietitytti

Käärijä on suhtautunut ristiriitaisesti siihen, haluaako kertoa sairaudestaan julkisesti. Toisten UMK-kilpailijoiden avoimuus omista haasteistaan sai kuitenkin muusikon muuttamaan mieltään. Hän kertoo toivovansa, että voi myös omilla kokemuksillaan levittää tietoa haavaisesta paksusuolen tulehduksesta. 

- Mulle tuli fiilis, että haluan myös olla rohkea. Tuntuu, että täytyy puhua nyt, koska nyt mua kuunnellaan, Käärijä perustelee. 

Käärijä kisaa Cha cha cha -kappaleellaan Uuden musiikin kilpailussa, joka käydään 25. helmikuuta. 

Lue myös: UMK:n altavastaaja Käärijä haluaa hämmentää yleisöä - paljastaa "häiriintyneen" euroviisusuosikkinsa

Lue myös: Portion Boysin naisjäsen JaloTiina ottaa kantaa kohtaamaansa nettivihaan: "Satuttaa minua todella paljon"

Kilpailut

Uusimmat