Kuva: Mona Salminen

Hirttämättömät-elokuva sai musertavan startin - keräsi ensi-iltaviikollaan vain 1300 katsojaa

31.05.2023 17:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Elokuva on uusi versio Pertti ”Spede” Pasasen ja Vesa-Matti Loirin klassikkoelokuvasta.

Andrei Alénin ohjaama elokuva Hirttämättömät on saanut musertavan lähtölaukauksen. Leffa on uudelleenversiointi Pertti ”Spede” Pasasen ja Vesa-Matti Loirin klassikkoelokuvasta. Hirttämättömät sai ensi-iltansa viime viikon keskiviikkona 24. toukokuuta ja elokuva keräsi ainoastaan katastrofaaliset 1309 katsojaa ensi-iltaviikollaan. Elokuva on saanut myös murskaavaa palautetta eri arvosteluissa.

Edes elokuvan nimekkäät näyttelijät eivät ole onnistuneet vetämään yleisöä elokuvateattereihin. Leffan pääosissa nähdään Aku Hirviniemi, Andrei Alén sekä Ona Huczkowski ja heidän lisäkseen myös muun muassa Kari Hietalahti ja Hannele Lauri.

Komedian sijaan viime viikolla julkaistu Disneyn Pieni merenneito keräsi huimat 16 668 katsojaa ensi-iltaviikollaan. Ero on siis melkoinen ja jää nähtäväksi, innostuvatko katsojat jatkossa Alénin komediapläjäyksestä.

Lue myös: Barbie-elokuvan päärooliin kaavailtiin alunperin yllättävää näyttelijää - arvaatko ketä?

Lue myös: Huippusuositun kotimaisen toimintaelokuva Sisun ohjaaja haaveilee jatko-osasta: "Minulla on idea"

Lue myös: Niko Saarinen heitettiin ulos Apulannan bäkkäriltä - "Nöyrin persein lähdettiin kävelemään sieltä pois"

Lähde: SES

Kilpailut

Uusimmat