Kuva: Youtube

KK: Kikka kuoli sittenkin lääkkeisiin eikä sydänkohtaukseen

07.06.2023 12:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Kikan oikeaa kuolinsyytä haluttiin aluksi varjella julkisuudelta.

Edesmenneen muusikko Kikan kuolinsyyn on aiemmin julkisuuteen kerrottu olleen sydänkohtaus. Nyt Kikan eli oikealta nimeltään Kirsi Viilosen sisko Kati Lahti kuitenkin kertoo Kodin Kuvalehden haastattelussa, että 41-vuotiaana menehtyneen laulajan todellinen kuolinsyy oli usean eri lääkkeen yhteisvaikutus, ja niistä aiheutunut myrkytys.

Viilonen oli kamppaillut päihderiippuvuuksien kanssa jo pitkään. Hän kävi vieroituksessa ja aloitti uudelleen. Vaikka menestystä näytti päällisin puolin tulevan, sisko näki kuitenkin, että todellisuus oli toinen.

- Melkein kaikki oli valetta. Todellisuudessa Kirsi oli saanut diagnoosin epävakaasta persoonallisuushäiriöstä ja käytti alkoholin lisäksi myös psyykenlääkkeitä väärin, Lahti kertoo Kodin Kuvalehdelle.

Lahti ei kuitenkaan halunnut heti kertoa todellista kuolinsyytä julkisuuteen, sillä ei halunnut sitä reviteltävän otsikoissa. Kun toimittaja ensimmäisen kerran Viilosen kuoleman jälkeen soitti ja kysyi, Lahti vastasi kyseessä olleen sydänkohtaus. 

- Ajattelin, että oikea kuolinsyy on yksityisasia. En halunnut, että sitä revitellään lehdissä. Päätin, että en sano Kirsistä sanaakaan ennen kuin olen itse siihen valmis, Lahti toteaa. 

Lahti muistaa viimeisen kerran, kun puhui siskonsa kanssa puhelimessa. Viilosen oli pitänyt tulla viikonloppuna kyläilemään siskonsa luona, mutta perui tapaamisen viime hetkellä. Viilonen oli hetkeä aiemmin lopettanut uransa, mutta myös muuttanut erilleen kumppanistaan ja tapasi tytärtään lähinnä viikonloppuisin. Puhelimessa Viilonen herkistyi ja kiitteli siskoaan kaikesta.

Seuraavana aamuna puhelin soi uudelleen, mutta linjan päässä oli Viilosen 9-vuotias tytär, joka kertoi, ettei äiti herää.

Lahti kertoo syventyneensä viime aikoina paljon Viilosen historiaan kuten esimerkiksi lääkärilausuntoihin. Kikan toiveissa oli kirja, jossa sisko kertoisi laulajan tarinan siten kuin se todellisuudessa oli. Toive oli kuitenkin, että Lahti odottaisi siihen, kunnes molempien lapset ovat aikuisia ja aika oikeampi. Viilonen oli kokenut, että sisko olisi oikea henkilö kertomaan hänen tarinansa. 

- Kirsi pyysi, että kertoisin myöhemmin hänen hänen elämästään. Hän toivoi, että kenellekään ei kävisi, kuten hänelle kävi, Lahti muistelee. 

Viilonen sai elinaikanaan ristiriitaista julkisuutta, hänellä oli paljon ihailijoita, mutta osa aliarvioi Viilosen musikaalisuutta ja piti häntä pelkkänä "seksisymbolina". Alla yksi aikanaan kohua herättäneistä Viilosen haastatteluista silloisessa Sabatti-ohjelmassa.

Lue myös: Sara Melleri teki Kikan rooliin elämänsä suurimman taustatyön: "Paine on ehdottomasti kovempi"

Lue myös: Arvostelu: Kikan tarina on surullinen, mutta Kikka!-elokuva yksi vuoden ehdottomasti parhaita

Lähde: Kodin Kuvalehti 12/2023

Kilpailut

Uusimmat