Kuva: AOP

Miley Cyrus kertoo, kuinka tapasi poikaystävänsä

27.06.2023 18:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Cyrus ja rumpali Maxx Morando ovat pitäneet yhtä jo muutaman vuoden ajan.

Supertähti Miley Cyrus, 30, ei usein esiinny julkisesti poikaystävänsä rumpali Maxx Morandon, 24, kanssa. Lähteen mukaan Cyrus haluaa pitää suhteensa poissa julkisuudesta varsin hyvästä syystä. Hänellä on nimittäin huonoja kokemuksia asiasta.

- Miley uskoo, että hänen suhteensa eivät kestä sitä, että niitä riepotellaan julkisuudessa. Jos suhdeongelmat päätyvät lehtiin, niistä tulee vielä suurempia ongelmia, lähde kertoi viime vuoden lopulla Hollywood Life -julkaisulle. 

Vogue-lehden haastattelussa Cyrus paljastaa, kuinka hän ja Morando tapasivat.

- Olimme muutama kesä sitten sokkotreffeillä, jotka meille järjestettiin, Cyrus sanoo.

- Tai itse asiassa ne olivat sokkotreffit minulle, mutta eivät hänelle. Suostuin, koska ajattelin, että pahinta mitä voisi tapahtua olisi se, että lähtisin paikan päältä. 

Haastattelussa myös selviää, että Cyrusilla on oma soittoääni rakkaalleen. Aina kun Morando soittaa Cyrusille, soi puhelimesta Erykah Badun Tyrone-niminen kappale.

- Se on poikaystävän seksikäs soittoääni, Cyrus kommentoi.

Maxx Morando ja Cyrus syksyllä 2022. (kuva: AOP)

Maxx Morando soitti vuosia The Regrettes -nimisessä yhtyeessä ja nykyään hän kuuluu Lilly-nimiseen bändiin.

Cyrus erosi aviomiehestään Liam Hemsworthista vuonna 2020 kahden vuoden avioliiton ja pitkään jatkuneen on/off-seurustelun jälkeen. Esimerkiksi megahitti Flowers kertoo lähteiden mukaan Hemsworthista. 

Lue myös: Miley Cyrus toi poikaystävänsä punaiselle matolle - katso harvinaiset yhteiskuvat

Lue myös: Miley Cyrus haluaa pitää parisuhteensa pois julkisuudesta - lähde kertoo syyn

Lähde: Hollywood Life

Juttu julkaistu alun perin 20. toukokuuta 2023. 

Kilpailut

Uusimmat