Kuva: AOP / Tomi Natri

Miss Suomi -perintöprinsessa Sonja Länsivuori, 25, hyppäsi mukaan Love Islandille

20.06.2023 16:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Länsivuori asteli etsimään rakkautta lauantaina esitetyssä jaksossa.

Love Island Suomi -ohjelman villalle saapui lauantaina uusi kilpailija. Tuorein sinkkuehdokas Sonja Länsivuori, 25, onkin jo entuudestaan julkisuudesta tuttu, sillä hän on vuoden 2021 toinen Miss Suomi -perintöprinsessa. Vuoden 2021 Miss Suomen kruunun itselleen nappasi Essi Unkuri ja ensimmäiseksi perintöprinsessaksi valittiin Emmi Suuronen. Kuopiosta alunperin kotoisin oleva Länsivuori tekee töitä muodin parissa ja asuu Helsingissä.

Love Islandilta Länsivuori on lähtenyt ohjelman esittelyn mukaan etsimään skeittarityylillä varusteltua määrätietoista miestä. Hyvät käytöstavat ja miellyttävä tuoksu ovat myös perintöprinsessan mieleen.

- Miehet saavat ehdottomasti plussaa siitä, jos he ovat lapsirakkaita. Tykkään karvoituksesta, Länsivuori kertoo.

Myös tummat piirteet ja mullet sytyttävät Länsivuoren.

- Kokonaisuus ratkaisee, hän summaa.

Länsivuori tuntee entuudestaan villalta jo kaksi kilpailijaa - Joonaksen ja Elviiran. Heillä kaikilla on yhteys Kuopioon. Esittelyvideossaan Länsivuori kertoikin olevansa kiinnostunut erityisesti Joonaksesta, mutta tutustumisen jälkeen hän valitsi kuitenkin lauantain jakson parinvalinnassa parikseen Samun.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Sonja Länsivuori, Essi Unkuri ja Emmi Suuronen. (kuva: AOP / Tomi Natri)

Lue myös: Yllätyskäänne: Love Island Suomi -sinkku ulos ohjelmasta rikostuomion takia

Lue myös: Tässä ovat uudet Love Island Suomi -sinkut - mukana TikTok-tähtiä ja wellnessmalli-voittaja

Lue myös: Veronica Verho on suuri Love Island -fani ja ohjelman juontaminen on unelmien täyttymys - 'Jos olisin sinkku, voisin osallistua itsekin'

Kilpailut

Uusimmat