Kuva: Shutterstock

Brutaali kulttielokuva on väkivaltaisin kauhuleffa - pitää hallussaan erikoista ennätystä

02.09.2023 22:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Kyseinen ennätys on huomioitu myös Guinness World Recordsissa.

Kauhuelokuvissa on monia keinoja saada katsoja ahdistumaan, pelästymään tai suorastaan kiljumaan. Kauhu voi esimerkiksi olla hyvin painostavaa ja arvaamatonta tai sitten todella raakaa ja järkyttävää.

Joe Casrtron ohjaama The Summer of Massacre pitää yhtä kauhuennätystä hallussaan, uutisoi Screen Rant. Elokuvassa on nimittäin enemmän kuolemia kuin missään muussa slasher-kauhuelokuvassa. Kyseinen ennätys on huomioitu myös Guinness World Recordsissa. 

The Summer of Massacressa kuolee peräti 155 roolihahmoa 98 minuutin aikana. Elokuva julkaistiin alun perin vuonna 2011 ja se jäi hyvin pienelle huomiolle. Katsojatkaan eivät ole juuri pitäneet näkemästään, sillä esimerkiksi IMDB-elokuvasivustolla katsojien yhteisarvosana on 2,7/10. 

The Summer of Massacre on antologiaelokuva, eli se koostuu useammasta eri tarinasta, jotka liittyvät toisiinsa. 

Kuinka hyvin sinä tunnet kauhuelokuvat? Voit tehdä testin täältä. 

The Summer of Massacren rajun trailerin voit katsoa alta tai tästä.

Lue myös: Kuinka hyvin tunnet kauhuelokuvat? Testaa tietosi vastaamalla 8 jännittävään kysymykseen

Lue myös: Erikoinen kauhuelokuva perustuu ohjaajan suvun "pimeään historiaan" - yhdistelee faktaa ja fiktiota

Lähde: Screenrant

Kilpailut

Uusimmat