Onko uusi Kummeli-elokuva jo suunnitteilla, Timo Kahilainen?

02.04.2015 07:15 - Reija Saarinen

Kummeli-elokuvat ovat ilostuttaneet suomalaisia jo useiden vuosien ajan, mutta miltä näyttää niiden tulevaisuus?

Kummeli-ryhmä on hauskuuttanut suomalaisia jo reilun parinkymmenen vuoden ajan. Noihin vuosiin mahtuu jos jonkinlaista elokuvaa ja sketsiä, jotka ovat jääneet monen suomalaisen mieliin ikuisiksi ajoiksi.

Pitkä ura saattaa joskus ajaa siihen, että innostus lopahtaa. Miten on sitten näiden koomikkomiesten laita, tehdäänkö sketsejä vielä innostuksen vuoksi vai pelkästään rahasta?

- Meidän leipä on jakaantunut moneen palaan maailmalle. Toki raha on yksi syy, sillä eihän näitä tehdä, jos ei näitä käydä katsomassa. Kyllä se tekeminen loppuu, jos niistä ei tykätä. Suurin syy on kuitenkin se, että työ on itsessään palkitsevaa ja kuvauksissa on aika mukavaa, näyttelijä Timo Kahilainen kertoo.

Kummeli-ryhmän huumori tuntuu uppoavan erityisesti miehiin. Mistä tämä näyttelijän itsensä mukaan johtuu?

-  Ehkä se johtuu siitä, että me ollaan itsekin miehiä. Aikoinaan tehtiin katsojatutkimuksia ja niistä pystyi päättelemään, että se on enemmänkin mielenlaatu. Eli ei uponnu pelkästään miehiin eikä mihinkään tiettyyn ikäryhmään. Me myös laitetaan itseämme usein halvalla ja miehet kokee sen huvittavana.

Viime vuoden helmikuussa ilmestyi ryhmän uusin elokuva, Kummeli V. Miten on, onko uusi elokuva jo tekeillä?

- Never say never. Just nyt ei olla pähkäilemässä, mutta eiköhän me tässä taas kohta löydä päämme yhteen, mies toteaa salaperäisesti.


Lue myös: Kummeli-näyttelijät: Hahmojen suunnittelu vaatii kasan karvoja ja hassun paidan

Kilpailut

Uusimmat