Kauniit ja rohkeat -tähdet bailasivat Helsingissä suomalaisfanien kanssa!

12.06.2015 13:15 -

Los Angelesista Suomeen edellisyönä saapuneet Kauniit ja rohkeat -näyttelijät intoutuivat tutustumaan suomalaiseen katukuvaan.

- Saavuimme yöllä Helsinkiin. Lähdimme heti käymään ulkona Jacob Youngin kanssa. Kävelimme Helsingin kaduilla, ja monikaan ei tunnistanut meitä. Törmäsimme suomalaisiin, joista yksi tunnisti meidät Kauniit ja rohkeat -näyttelijöiksi, kertoi Jacqueline McInnes Wood torstaina The Voicelle.

- Päädyimme heidän kanssaan baariin ja lauloimme karaokea. Se oli todella hauskaa ja he olivat todella hauskaa seuraa. Nyt vähän väsyttää, mutta on silti samalla todella innostunut fiilis olla täällä Suomessa!

Näyttelijätär kertoi nauttineensa illan aikana alkoholia kuten tapana on, mutta mahdolliselle krapulalle hän huiskaisi kättään.

- Pidin kuitenkin rajoista huolta, että tänään jaksaa jutella toimittajien kanssa. Yöunet jäivät muutamaan tuntiin, mutta se ei haittaa oloa tällä hetkellä. On hyvä olo ja energiaa riittää!

McInnes Wood esittää Kauniit ja rohkeat -saippuasarjassa Ridgen ja Taylorin viekasta ja juonittelevaa tytärtä Steffy Forrester Spenceria. Kanadalainen tähti otettiin näyttelemään roolia senkin takia, että hän muistuttaa todella paljon Tayloria näyttelevää Hunter Tyloa.

- Sitä ei voi uskoa, millainen sattuma sekin oli - olemme tosiaan saman näköisiä! Brad Bell halusi minut rooliin, ja olen siitä todella onnellinen. Steffyä on hauska näytellä. Hänelle sattuu kaikkea todella uskomatonta. Naurattaa välillä ne juonenkäänteet, ne voivat olla todella absurdejakin, kertoi Jacqueline.

Tähtikaupunkina tunnettu Los Angeles ja viihdealalle tuleminen ei ollut pelkästään helppo tie kauniille näyttelijättärelle.

- Kellä tahansa, joka menestyy tällä alalla, on oltava rentoutta ja kova nahka. Sinusta sanotaan asioita, jotka eivät ole totta. On oltava selkeä pää ja hyvä itsetunto. Olen onneksi pärjännyt hyvin, vaikka alku ei ollut helppo. Olin yksin vieraassa kaupungissa uusien asioiden äärellä. Jos todella haluat sitä, pystyt kyllä tutustumaan ihmisiin ja luomaan itselle uran tässä kaupungissa, mutta helppoa se ei ole.

Kilpailut

Uusimmat