Elokuvaguru tyrmää kriitikot: "Kirjoitetaanhan horoskooppejakin"

24.07.2015 23:15 - Senni Loikala

Suomalaisen elokuvan kultasormeksi kutsuttu Markus Selin ei laske arvoa elokuvakritiikille.

Elokuvatuottaja Markus Selin vähät välittää huonosta elokuvakritiikistä. Selinin Solar Films -tuotantoyhtiön tekemät elokuvat ovat usein yleisömenestyksiä, mutta osa elokuvista saa kriitikoilta kylmää kyytiä.

- Minä en laske mitään arvoa kritiikille. En näe mitään syytä, miksi pitäisi. Kriitikot eivät osta edes pääsylippuja, Selin kommentoi.

Tuottaja painottaa, että kritiikki on aina vain yhden ihmisen mielipide elokuvasta. Teoksesta kritiikkejä kirjoittaneet ovat vain murto-osa sen katsomassa käyneistä ihmisistä.

- En tiedä, onko kriitikkokoulutusta edes olemassa. Kuka vaan voi olla elokuvakriitikko, Selin sanoo.

- Minulla ei ole mitään kritiikkiä vastaan. Se on hyvää viihdettä. Kirjoitetaanhan horoskooppejakin. Kritiikki on samassa sarjassa kuin ristisanatehtävät, hän jatkaa.

Komediaa kansan riveille

Kriitikoiden tylytys ei vaikuta Solar Filmsin elokuvien menestykseen, mutta Selinin mukaan taide-elokuville se voi kuitenkin tehdä hallaa.

- Vakavien taide-elokuvien kohdalla huonolla kritiikillä voi olla merkitystä. Mutta jos puhutaan puhtaasti komediasta, joka on tehty kansan suurille riveille, niin sillä ei ole mitään merkitystä. Pyöriväthän esimerkiksi Uuno Turhapurot televisiossa säännöllisesti vieläkin.

Jotain hyvää elokuvaguru näkee myös kritiikissä, sillä se antaa näkyvyyttä elokuvalle. Selin luottaa siihen, että ihmiset tuntevat oman elokuvamakunsa.

Kilpailut

Uusimmat