Kaikki artikkelit

Selinin perustama Solar Films täyttää 25 vuotta.
Selinin perustama Solar Films juhlii 25-vuotiasta taivaltaan.
Markus Selin muistelee Matti-elokuvan tekemistä. Matti Nykäsellä ei ollut oikeutta kommentoida elokuvaa kuin vasta ensi-illassa.
Selin julkaisi juuri elämäkertakirjansa.
Uudessa Käännekohdat-podcast-sarjassa käsitellään suositun suomalaisen elokuvatuottajan elämää ja sen käänteitä.
Antti Litjan ei uskota voivan jatkaa enää roolissaan, kirjoittaa Ilta-Sanomat.
Elokuvatuottaja Markus Selin käyttää pelkästään oransseja silmälaseja. Hän kertoi Voicelle, miksi hän käyttää juuri oransseja linssejä.
Suomalaisen elokuvan kultasormeksi kutsuttu Markus Selin ei laske arvoa elokuvakritiikille.
Suomen elokuvabisneksen kultasormeksi kutsuttu Markus Selin vakuuttaa, ettei elokuvia voi tehdä pelkästään rahankiilto silmissä. Poikkeus vahvistaa kuitenkin säännön.
Suomalaisen elokuvabisneksen kultasormeksi kutsutun Markus Selinin ja ohjaaja Renny Harlinin ystävyys kariutui. Selin ei aio jäädä haikailemaan menneitä.
Menestynyt tuottaja ei katso kaikkia elokuvia, jotka täyttävät elokuvateattereiden salit.
Menestyselokuvia tuottanut Markus Selin nimeää suomalaisia nais- ja miesnäyttelijöitä, joilla hän uskoo olevan mahdollisuus breikata maailmalla.
Menestyselokuvia tuottaneen Markus Selinin mielestä nykyiset lippuhinnat ovat liian matalalla kotimaisten teosten kohdalla.
Iron Sky -elokuvan ohjaaja Timo Vuorensolaa kivistää omien sanojensa mukaan sydämestä.
Viikonloppuna Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen jutusta sai käsityksen, että Mannerheim-elokuva on lähellä kuoppaamista. Iltalehden mukaan tuottaja Markus Selin kiistää, että projekti olisi tullut tiensä.
Viikonvaihteen Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä kerrotaan, että Mannerheim-elokuva uhkaa jäädä vain haaveeksi. Samalla tuottaja Markus Selin paljasti uuden suurprojektinsa, jota kommentoi päivän Iltalehdessä.