Antti Holman uusi talkshow näkee päivänvalon syyskuussa. Kyseisessä keskusteluohjelmassa on miehen itsensä lisäksi vakiopanelisteina Kiti Kokkonen, Anna Dahlman, Reino Nordin ja Kari Ketonen.
Holmalla ja Ketosella on varsin mielenkiintoinen suhde. He nokittelevat ja piikittelevät toisiaan, mutta terveellä tavalla. Tai niin miehet ainakin vakuuttelevat.
Mutta minkälainen lapsi tulisi, jos Antti Holma ja Kari Ketonen sellaisen pyöräyttäisivät?
– Siitä tulisi sellainen Omen-leffojen Damien, mutta suulaampi, Holma vastaa alle nanosekunnissa.
Omenit ovat kauhuelokuvia, joissa pääpiruna toimiva pikkupoika Damien on antikristus. Saatanallisen pojan takia elokuvissa kuolee ihmisiä ihan vain tämän mielensä mukaan. Syynä voi olla vaikka se, että joku ottaa Damienilta tikkarin.
– Lapsi saisi minulta eripari rintalihakset ja epätasaisen leuan. Karilta se perisi luontaiset jalkapalloilijan reidet, Holma jatkaa.
Holman ja Ketosen lapsesta tulisi siis varsin mielenkiintoinen paketti, mutta miten ihmeessä sellaiseen tilanteeseen päädyttäisiin, että miehet ylipäätään pyöräyttäisi lapsen?
– Meidät olisi varmasti huumattu mainostelevision toimesta uuteen realitysarjaan, josta me ei tiedetä mitään, ja meitä kuvataan koko ajan. Se sitten näytetään koko Suomen kansalle. Kaikki olisi toisin sanoen pilalla. Vapaaehtoisesti en olisi mukana, mutta rahasta luultavasti kuitenkin, Holma nauraa.
Ennen huumehoureista pariutumissarjaa, miehet pääsevät nälvimään toisiaan MTV:n uudessa Antti Holma Showssa.
Lue myös: IS: Putouksen jättävä Antti Holma: ”Ratkaisu oli raskas”