Kurt Cobain tunnetaan parhaiten Nirvanan nokkamiehenä. Lahjakkaan laulajan ura oli kuitenkin melko lyhyt, sillä se päättyi itsemurhaan vuonna 1994.
Lyhyen, mutta lennokkaan uran aikana yhtye heitti muun muassa legendaarisen Unplugged-show´n suorassa tv-lähetyksessä vuonna 1993. Kyseisessä ohjelmassa kuultiin yhtyeen hittejä akustisina versioina. Tuossa ohjelmassa Cobainin yllä nähtiin harmaa neule, jonka hän oli hankkinut itselleen alle 10 eurolla.
Nyt 22 vuotta myöhemmin tuo legendaarinen paita saattaa vaihtaa omistajaa, sillä se huutokaupataan. M-kokoisen paidan hinnan uskotaan kipuavan jopa 55 000 euroon.
Olisitko sinä valmis maksamaan paidasta noin hurjia summia?
Lähde: Huffington Post
