Kuva: AOP

Yli 2500 näyttelijää haki nuoren Han Solon rooliin - mukana useita Hollywoodin suosittuja nimiä 

03.12.2015 12:45 - Senja Rapila

Oikean Han Solon etsiminen on saanut aikaan yhden suurimmista näyttelijämetsästyksistä, mitä elokuva-alalla on hetkeen ollut. 

Uusi Disneyn sekä Lucasfilmin tuottama, Star Wars -elokuvasarjaan perustuva jatkoelokuva on päässyt koe-esiintymisien määrässään uusiin ulottuvuuksiin: Han Solon nuorempaa versiota varten on pyydetty koe-esiintymään yli 2500 näyttelijäkokelasta.

Täydellisen Han Solon etsinnöissä koe-esiintymään on päätynyt myös useita tunnettuja näyttelijöitä, kuten Ansel Elgort, Dave Franco, Tom Felton, Logan Lerman, Miles Teller sekä Rami Malek.

Nuori Harrison haaveissa

Roolittajat ovat kertoneet, että he haluavat valitsemansa näyttelijän näyttävän edes hieman nuorelta Harrison Fordilta, joka on näytellyt Han Soloa aiemmissa Star Wars -elokuvissa. Roolittajat toivovat näyttelijältä myös huumorintajua ja charmia, mutta myös kykyä näytellä toimintakohtauksissa. Tämän vuoksi myös komedianäyttelijöitä on pyydetty mukaan koekuvauksiin.

Jännitykseksi kuitenkin jää, kuka tästä värikkäästä 2500 ihmisen joukosta valitaan Han Solon rooliin. Han Soloon keskittyvän elokuvan virallista nimeä ei ole vielä kerrottu, mutta se kulkee toistaiseksi salanimellä Red Cup. Uuden elokuvan on määrä tulla elokuvateattereihin vuonna 2018.

Lue myös: Pienen Daniel Radcliffen koe-esiintyminen sulattaa sydämet - katso

Lähde: Hollywood Reporter

Kilpailut

Uusimmat