Kuva: AOP

Ryan Gosling hehkuttaa elämänsä naista - rakkaudentunnustus ihastuttaa

07.12.2015 18:30 - Senja Rapila

Näyttelijä Eva Mendesin sekä Ryan Goslingin ensimmäinen lapsi syntyi kolmen vuoden suhteen jälkeen.

Kanadalainen näyttelijäkomistus Ryan Gosling, 35, sekä hänen naisystävänsä Eva Mendes, 41, kasvattivat viime vuonna perhettään kolmeen, kun heidän esikoisensa syntyi vuoden 2014 syyskuussa. 

Näyttelijäparin arki muuttui huomattavasti lapsen synnyttyä, ja nyt onkin tuloillaan ensimmäinen, virallinen joulu perheen kesken. Gosling on kertonut myös, että isyys on ollut toistaiseksi vielä suhteellisen helppoa.

- Ei se ole kuitenkaan mitään rakettitiedettä, hän totesi isyydestä Hello-lehdelle antamassaan haastattelussa.

Mendes puolestaan on pitänyt hiljaista linjaa yksityiselämän suhteen, vaikka hän kertoikin avoimesti ensimmäisen lapsensa syntymästä medioille.

- Unettomat yöt eivät haittaa minua. Itse asiassa nautin siitä, koska luon samalla siteen tyttöni kanssa, Mendes totesi Women's Health -lehdelle.

Millainen on täydellinen nainen, Ryan Gosling?

Mies selkeästi rakastaa perhettään ja tulevaa vaimoaan, sillä hänen mielestään Mendes on naisena juuri täydellinen hänelle. 

- Tiedän, että minun kuuluu olla juuri hänen kanssaan. Ainoa ominaisuus, mitä naisesta etsin, on se, että hän on Eva Mendes. En etsi naisesta mitään muuta!


Lue myös: Ben Affleck edusti uuden elokuvansa promotilaisuudessa - muodonmuutos kummastutti faneja

Lähde: US Magazine

Kilpailut

Uusimmat