Kuva: Senja Rapila

Paula Vesala ei kaipaa menneitä: "Menneisyys oli paljon paskempi kuin nykyisyys"

25.03.2016 14:15 - Pauliina Jokinen

Muusikko Paula Vesala tietää, miltä tuntuu reissata ja kaivata kotiin.

Kun muusikko Paula Vesala, 34, muutti Kaliforniaan perheensä kanssa syksyllä 2014, alkoi samalla reissaaminen kotimaahan. Vaikka Vesala opiskelee päätoimisesti Yhdysvalloissa UCLA:n näytelmäkirjailijalinjan maisteriopinnoissa, tuovat työt aina silloin tällöin koti-Suomeen.

Vesala saapuu haastatteluun pirteänä, vaikka hän ei ole nukkunut edellisenä yönä tuntiakaan. Jet lag -on vienyt unirytmin mennessään ja tuonut tilalle unettoman yön. Useimmiten sopeutuminen uudelle mantereelle on helpompaa.

- Kun lensin väliä ensimmäisiä kertoja, oli jetlag aluksi aivan hirveä. Nyt niin käy todella harvoin. Reissaaminen on mukavaa, jos siitä tykkää. Minä olen matkaluonteinen ihminen ja teen koneessakin töitä, Vesala kertoo matka-arjestaan.

Vaikka sekä reissaaminen että elämä Kaliforniassa ovat asettuneet ajan kuluessa uomiinsa, ei kaikki ole aina helppoa.

- Välillä on työlästä asua ulkomailla. Jokainen juttu on vieras ja asioiden hoitaminen on vaikeampaa, kun kaikki pitää selvittää itse. Moni asian on opittu kantapään kautta, kun on mokannut ensin, Vesala kertoo.

Samalla kun uusi kotimaa tarjoaa mahtavan mahdollisuuden kokea uutta ja oppia niin itsestään kuin ammatistakin, on Suomessakin puolensa. Vesalan työtä on ilmaista itseään mahdollisimman hyvin ja välillä vieraalla kielellä työskentely vaatii erityistsemppaamista.

- Samalla muistaa, miten itsestäänselvyytenä ottaa sen, kuinka voi puhua omaa äidinkieltään ja esittää asiat omalla kielellään. En vaihtaisi mitään, sillä kulttuurishokki on myös kiva haaste, Vesala sanoo.

"Menneisyys oli paskempi"

Myös Vesalan uusi kappale Tytöt ei soita kitaraa -kertoo omanlaisestaan sielunmaiseman etsimisestä. Kappaleessa Vesala kuvailee lähtöasetelmiaan: pikkukylää, jossa omat ajatuksetkin on sovitettava muiden agendaan.

Vaikka Vesala ei kaipaakaan menneisyyttään, ei koti-ikävän kokeminen tai kodin muistelu ole aivan yksinkertainen asia.

- Monella tapaa voi miettiä, mitä kotimaassa tai menneisyydessä on ikävä. Mitä siellä on olemassa, niin hyvässä kuin pahassakin, Vesala miettii.

Nostalgian ja kaipuun sijasta Vesala elää mieluummin nykyhetkessä.

- Nostalgia tappaa. En tunne koskaan kaihoa siihen, mistä olen lähtenyt. Kappale on oma menneisyyteni maisena. Minulla ei ole ollut onnellista, ihmeellistä menneisyyttä - päinvastoin - menneisyys oli paljon paskempi kuin nykyisyys.

Vaikka Vesalan koti ja perhe ovat nyt Kaliforniassa, ei se tarkoita, etteikö Suomella olisi erityinen paikka muusikon sydämessä. Kotimaan tuttuus tuo aina omanlaisen helpotuksensa.

- Välillä on kiva tulla siihen ilmapiiriin, missä ei ole mitään mystistä ja mikään sanomaton asia ei jää ymmärtämättä: lauseen todellinen merkitys tai tapa olla ovat aina selkeitä. Täällä ihmisten katseet ja sanat ovat tuttuja, Vesala muotoilee.

Lue myös: Jussi-gaalan asuissa nähtiin upeita värejä - katso kuvat!

Kilpailut

Uusimmat