Kuva: Senja Rapila

Elastiseen tehtiin vaikutus: "Kyyneleet tulivat silmiin ja karvat nousivat pystyyn"

01.04.2016 08:15 - Senni Loikala

Positiivisuudestaan tunnettu räppäri paljastaa herkän puolensa Elastinen feat. -ohjelmassa.

Elastinen eli oikealta nimeltään Kimmo Laiho, 34, tekee yhteisen kappaleen laulaja Johanna Kurkelan, 30, kanssa neljännessä Elastinen feat. -televisio-ohjelman jaksossa. Kurkela tunnetaan erityisesti herkistä ja koskettavista kappaleistaan, joista muun muassa Rakkauslaulu, Kuolevainen ja Sun särkyä anna mä en ovat liikuttaneet monia suomalaisia.

Elastinen ihmettelee illan jaksossa, miten Kurkela pääsee niin syviin vesiin musiikissaan; onhan hän luonteeltaan niin positiivinen.

Johanna Kurkela teki vaikutuksen Elastiseen tämän omassa, Elastinen feat. -ohjelmassa. (kuva: AOP)

- Koen, että aurinko vaatii varjon, pimeän. Koen, että minussa on vahvasti molemmat puolet, Kurkela selvittää.

Elastinen myöntää ohjelmassa, ettei hän ole koskaan päässyt tekemään yhtä koskettavaa musiikkia kuin Kurkela. Kun kaksikko valmistaa yhteistä kappaletta ja Kurkela laulaa omia osuuksiaan, on räppärillä pidettelemistä kyynelissä.

- Minulle ei ole ikinä käynyt näin. Rupean itkemään kohta, Elastinen tunnustaa.

Kun Elastisen ja Kurkelan Oota Mua -kappale on valmis ja äänitetty, paljastaa räppäri yhteistyön Kurkelan kanssa olleen ainutkertainen kokemus.

- Ehkä jopa rankkaisin tämän yhteen elämäni hienoimmista studiopäivistä. Sillä sekunnilla, kun Johanna aukaisin suunsa, mulla nousivat kyyneleet silmiin ja karvat nousivat pystyyn.

Elastinen feat. -ohjelma tulee perjantaisin MTV3:lta klo 20.05.

Lippuja ELASTINEN FEAT. -konserttiin pääset ostamaan tästä.

Kilpailut

Uusimmat