6. tammikuuta Voice uutisoi Kimmo Vehviläisen mielipiteitä jakaneesta paljastuksesta. Katja Ståhlin ja Kimmo Vehviläisen yhteisessä Saatan olla väärässäkin -podcastissa Vehviläinen oli lyönyt ajatuksensa epäröimättä tiskiin ja kertonut, ettei voisi koskaan rakastua henkilöön, joka kannattaa Vasemmistoliittoa. Väitettään mies perusteli sillä, että kokee, ettei ole koskaan tavannut sellaista Vasemmistoliiton kannattajaa,
Kun kyseinen podcastin jakso tuli ulos, ei kulunut kauaa, kun Vehviläisen hämmennystäkin herättänyt heitto oli löytänyt tiensä monen huulille ja keskustelupalstojen polttavaksi aiheeksi. Myös sosiaalinen media heräsi ruotimaan aihetta, ja lopulta keskustelu päätyi myös Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan korviin. 7. tammikuuta Koskela jakoi omalla Instagramtilillään julkaisun, jolla tahtoi välittäää suoran, Kimmo Vehviläiselle osoitetun viestin. ”Kutsun sut mielelläni kahville keskustelemaan siitä, mistä kaikesta muusta kuin katkeruudesta vasemmistolainen ajattelu voi kummuta”, Koskela lupaa hymyilevän kuvan alla olevassa tekstissä.
Kun someen jotakin julkaisee, ei voi ikinä tietää, tavoittaako viesti toivotun yleisön. Tällä kertaa niin kuitenkin kävi, sillä tänään Koskelan profiiliin oli ilmestynyt uusi julkaisu, jossa oli nyt sekä tämän että Kimmo Vehviläisen hymyilevät kasvot. Molemmat pitelivät käsissään kahvikuppeja, eli kahville oltiin kuin oltiinkin päästy. ”Kahvilla. Ei ehkä olla kaikesta edelleenkään samaa mieltä, mutta pääsin kertomaan, että mulle keskiössä on inhimillisyys, rakkaus ja välittäminen. Keskustelu jatkukoon!”, kirjoittaa Koskela tapaamisesta toiveikkaaseen sävyyn.
Ehkä kupponen kahvia ei muuta maailmaa yhdessä yössä, mutta Koskela uskalsi näyttää someseuraajilleen, kuinka välillä kahvipöytään voi kokoontua myös poliittisen vastakohdan edustajan kanssa. Ehkä lopulta pöydästä ei tarvitse jäädä käteen mitään sen ihmeellisempää, kuin hyvä kahvin maku suuhun.