Etsi
Tosi-tv-tähti on valmis ottamaan vastaan kipua ulkonäkönsä vuoksi. Aiemmin hän kertoi, että voisi syödä ulosteita, jos ne tekisivät hyvää ulkoiselle olemukselle.
Matt Smith näytteli Morbius-elokuvassa pahista.
Elokuva kertoo sinkkuäiti Gabbiesta, joka palkkaa matkaoppaan, meedion, papin ja historian tutkijan karkoittaakseen kummitukset ostamastaan kartanosta.
Nick Cannon ja lapset nauttivat olostaan muun muassa vesiliukumäessä.
Disney+-palvelussa nähdään National Treasure: Edge of History -sarja, joka on jatkoa suosituille seikkailuelokuville.
Kärkisijoille nousivat Ryhmä Hau, Syke sekä Erikoisjoukot.
Näyttelijä esiintyy elokuvassa nuorena sijoittajana, joten hänen oli tutustuttava osakemaailmaan syvällisesti.
Räppärin Instagramiin on ilmestynyt salaperäisiä julkaisuja.
Sarjan traileri on kerännyt jo huiman määrän katsojia.
Johnny Deppin ja Jeff Beckin 18-albumin kappaleella väitetään olevan vangitun miehen runosta varastettuja lauseita.