Viettelijät tulivat vietellyiksi – Temppareiden odottamattomat käänteet johtivat rakastumiseen

Temptation island yllätti jälleen.

Julkaistu:

Neljätoista tuotantokautta televisiossa ja suoratoistopalveluissa pyörinyt Temptation island Suomi on sarja, jonka lopputulosta on vaikeaa edes ohjelmaan osallistujien ennustaa.

Toivoa täynnä olevat pariskunnat saattavat lähteä muutaman viikon päästä sydän ja parisuhde palasina kotimatkalle, tai sitten poistutaan yhdessä entistä vahvempina.

Välillä suhdettaan testaavien pariskuntien lisäksi yllättyvät myös viettelijöiden rooliin pestatut sinkut.

Näin kävi tuoreimmalla tuotantokaudella, jossa varattujen miesten huvilalla sinkkuna ollut Janette sekä naisten huvilan sinkkumies Miro jäivät iltanuotioiden sammuttua ja pariskuntien poistuttua vielä jatkamaan juhlia muutamaksi päiväksi muiden sinkkujen kanssa.

Lue myös: Harmittiko Temptation Islandin siirtyminen maksumuurin taakse? Meillä on sinulle hyviä uutisia

Lue myös: Muistatko Temppari-Annan? Häntä ei ole tunnistaa ällistyttävän muodonmuutoksen jälkeen

Kaksikko huomasi viihtyvänsä toistensa seurassa, ja pian he olivat umpirakastuneita.

Kiintymys ei jäänyt huomaamatta myöskään muilta sinkuilta, vaan heidät äänestettiin loman päätteeksi potentiaalisimmaksi uudeksi pariksi.

Nyt he ovat julkistaneet suhteensa yhteisellä päivityksellä:

– Se on ohi. Nimittäin salailu! Ei tarvitse enää piilotella, kierrellä kysymyksiä tai miettiä ketkä tietävät. Olemme onnellisia yhdessä, eikä alkuaikojen perhoset ole vieläkään pois lentäneet.

Päivityksessä molemmat käyttävät omat puheenvuoronsa. Ensin tunnelmiaan avaa Janette:

– Mirosta olen löytänyt vierelleni kumppanin, joka rakastaa minua ehdoitta. Hän jaksaa katsoa itsepäisyyttäni läpi sormien, silittää iltaisin hiuksiani ja halaa, kun tunnen itseni voimattomaksi loputtoman remontin ja säädön keskellä. Mirolta olen oppinut, että ihmisen täytyy välillä myös rauhoittua.

Loppuun hän lisää sydänemojin kera:

– Rakastan sua.

Myös Miro puhuu kauniisti tyttöystävästään:

– Ei ollut Janette ketä ekaksi ryntäsi syliin, joten mielenkiinto heräsi ja juttusille menin! Hyvä niin, koska sille tielle jäin! Ei espanjan maisemat minua sokaisseet vaan Janeten hymy, mikä sai aina päivän paremmaksi ja sen läheisyys! Hento ääni aamusin minut herätti, en kaivannut aamukahvia enkä tupakkaa koska vierellä oli jotain mitä en olisi reissusta uskonut löytäväni, nimittäin aidon ihmisen kenet halusin ja sain.

Myös Miro tunnustaa viestinsä loppuun rakkauttaan sydänemojin säestämänä.

Pari asui ohjelman kuvausten aikaan kaukana toisistaan, Miro Turussa ja Janette Haapavedellä. Tuoreen päivityksen mukaan kimpsut on kannettu samaan osoitteeseen.

– Elämme yhdessä Haapavedellä normaalia kahden ihmisen arkea kissan ja koiran kanssa.

Lue myös: Temptation Island Suomi -ohjelmassa erotiikkabileet nostavat tunnelmaa – "V*ttu vien sut makkariin"

Lue myös: Temptation Island Suomi -ohjelmassa houkutukset ovat vahvoja – "Miekkaa lyöty kilpeen"

Kommenteissa seuraajat hehkuttavat parin onnea:

– Tätä uutista ootin ku kuuta nousevaa. Ihanat työ!

– Ihana pari.

– Ihanaa, tätä tietoa toivoikin!! ❤️ Teitä katsoessa tunsi kyllä lämmön televisionkin läpi!

– Teidän välinen yhteys välittyi kotikatsomoon asti. Kaikkea hyvää teille

– Hirmuisesti onnea teille ja kaikkea hyvää!

– Teissä oli kyllä heti sitä jotain, kolahti tv ruudusta läpi ja kovaa. Mahtavaa että edelleen raukkaus kantaa.

– Kyllä työ kaks saatte mut uskoo rakkauteen.

– Jee ihan parasta!! Toivoin koko ajan että saan kohta lukea, että ootte edelleen yhdessä ja muuttaneet yhteen. Onnea tulevaisuuteen.

– Mun lemppari pari.

– En olis ikinä uskonut että yksikään temppareihin liittyvä uutinen olis voinut tehdä mua näin iloiseks.

– Mä oon niin onnellinen et tää meni näin, jo ruudun läpi näki että ootte soulmate.

– Olette niin ihania. Se katse millä te katsotte toisianne on niin säkenöivää. Onnea teille.