Brasilialainen somevaikuttaja Monniky Fraga pidätettiin lähes vuosi sen jälkeen, kun hän väitti joutuneensa aseistettujen miesten kaappaamaksi. Poliisitutkinnan perusteella huhtikuussa 2025 tapahtunut dramaattinen kidnappaus oli todellisuudessa Fragan itsensä ja rikoskumppaneiden välinen juoni, jonka tavoitteena oli kasvattaa naisen somenäkyvyyttä.
Fraga väitti sosiaalisessa mediassa joutuneensa aseistetun ryhmän sieppaamaksi yhdessä puolisonsa kanssa. Hänen mukaansa heitä uhattiin aseilla ja pidettiin panttivankeina, kunnes lunnaat olisi maksettu.
Tapauksesta tekee erityisen synkän se, ettei Fragan aviomies tiettävästi tiennyt lavastuksesta mitään. Hän joutui kokemaan todellisen traumaattisen tilanteen, jossa hänet pahoinpideltiin ja häntä uhattiin aseella.
Poliisin mukaan aviomies oli tilanteen ainoa todellinen uhri. Fraga pidätettiin tämän vuoden maaliskuun lopussa syytettynä muun muassa kiristyksestä ja poliisin harhaanjohtamisesta.
Tutkinnassa nousi esiin muun muassa puhelindataa ja muuta aineistoa, joiden perusteella osa kidnappauskertomuksesta ei täsmännyt. Se johti epäilyihin viranomaisten taholta.
Tutkinta on yhä kesken. Alla kuva somevaikuttajasta.
Lähde: New York Post