Hellyttävä kuutti loukkaantui pahan näköisesti – merivartiosto pelasti pinteestä

Kuutti pääsi turvaan.

Julkaistu:

Suomenlahden merivartioston pääsi lauantaina pelastustoimiin.

Merivartioston partio havaitsi jäällä Rönnskärin eteläpuolella loukkaantuneen kuutin. Rönnskärin saari sijaitsee Kirkkonummella Porkkalanniemen eteläpuolella.

Lue myös: Therianit herättävät raivoa Kanarialla – eläinasuisiin nuoriin kohdistuu uhkailua ja väkivaltaa

Lue myös: Alaikäinen hylje läpsytteli baariin ja vastusti kiinniottoa – yhteisymmärrys syntyi lohen avulla

Merivartioston julkaisemissa kuvissa näyttää siltä, että kuutilla on ainakin kaksi suurta haavaa yläselässään.

Partio noukki kuutin kyytiinsä veneeseen ja kuljetti sen Porkkalan merivartioasemalle, josta pienokainen toimitettiin edelleen Korkesaaren eläintarhaan saamaan jatkohoitoa.

Merivartiosto kertoi asiasta viestipalvelu X:n tekemässään päivityksessä.

MTV:n mukaan Korkeasaaren eläinlääkäri Sanna Sainmaa kertoo kuutin saavan parhaillaan letkuruokintaa sekä hoitoa haavoihinsa.

Lue myös: Helsingissä uiskenteli hylje

Lue myös: Hylkeiden joukkokuoleman syy Porvoossa ei selvinnyt tutkimuksissa

Kuutti on vielä niin pieni, ettei se osaa syödä kokonaisia kaloja, joten sen takia sen ruoka tarjoillaan letkulla.

Sainmaan mukaan poikasen ruhjeet saattavat olla peräisin esimerkiksi merikotkan kynsistä tai nokasta, mutta kyse on ainoastaan arviosta.

Sainmaa kertoo MTV:lle, että kuutti tullaan palauttamaan takaisin mereen, kunhan se on toipunut ja oppinut syömään.