Suomessa on lähivuosina tapahtunut useita vakavia koirahyökkäyksiä, joissa on pahimmillaan menetetty ihmishenkiä.
Alle kolmen kuukauden ikäinen vauva kuoli koiran hyökkäyksen seurauksena Tampereella joulukuussa 2024.
Viime syksynä puolestaan irti ollut koira hyökkäsi useamman ihmisen kimppuun Raisiossa. Poliisi joutui ampumaan koiran, sillä se käyttäytyi poliisipartion saapuessa edelleen aggressiivisesti. Koira ehti purra kolmea ihmistä vakavasti.
Lue myös: Koira hyökkäsi lapsen kimppuun Raahessa – lapselle aiheutui sairaalahoitoa vaativia vammoja
Iltalehti kertoo artikkelissaan ihmisen kimppuun käyneiden koirien olevan usein omistajansa tarkoituksella irti jättämiä.
Lehti kävi läpi 52 käräjäoikeuden päätöstä vuosilta 2020-2025, joissa rikosnimikkeenä oli eläimen vartioimatta jättäminen.
Tapauksista 32 vastaajan katsottiin syyllistyneen eläimen vartioimatta jättämiseen, ja 14 päätöksessä kaikki syytteet hylättiin. Kuudessa päätöksessä vastaajan katsottiin syyllistyneen esimerkiksi vammantuottamukseen tai järjestysrikkomukseen, mutta eläimen vartioimatta jättämistä koskevat syytteet hylättiin.
Yhteensä neljässä tapauksessa ihmisen kimppuun käynyt koira määrättiin lopetettavaksi.
Koiran rotu mainittiin useimmissa oikeuden päätöksissä.
Lue myös: Poliisi tutkii Raision koirahyökkäystä – koira oli ollut omistajallaan vasta kuukauden
Lue myös: Koira hyökkäsi kolmen ihmisen kimppuun Raisiossa – kahdelle uhreista vakavat vammat
Useimmin hyökkäyksissä osallisena oli saksanpaimenkoira, yhteensä 12 tapauksessa.
9 päätöksessä koira oli sekarotuinen.
Kolmannen sijan jakoivat rottweiler ja amerikanpitbullterrieri, joista molemmat hyökkäsivät kolme kertaa.
Kaksi hyökkäystä mainittiin sekä amerikanstaffordshirenterrierillä, dobermannilla että belgianpaimenkoiralla.
Kerran tulivat mainituksi amerikanakita, australiankarjakoira, berninpaimenkoira, espanjanvesikoira, estrelanvuoristokoira, fila brasileiro, hollanninpaimenkoira ja siperianhusky.
Koirahyökkäysten tarkka lukumäärä ei ole tiedossa. Hyökkäyksiä voidaan tutkia useammalla eri rikosnimikkeellä, joten tilastoiminen on vaikeaa.
Poliisitarkastaja Konsta Arvelin Poliisihallituksesta kertoo, että poliisin tietoon tuli vuonna 2024 noin 500 koirahyökkäystä.