Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) testautti valvontaprojektissaan erilaisia lasten leikkeihin tarkoitettuja hiekkaa sisältäviä tuotteita, sillä ulkomailla vastaavista tuotteista on löytynyt asbestia.
Tiedotteen mukaan kaikkiaan testattiin 14 hiekkaa sisältävää lelua. Niistä 12 oli muovailtavia hiekkoja, kuten taikahiekkaa, kineettistä hiekkaa tai muovailumassaa. Sen lisäksi testattiin yksi hiekkaa sisältävä askartelusetti sekä piirtoalusta, jossa hiekkaan voi piirtää.
Tuotteet hankittiin sekä Suomesta että ulkomaisista verkkokaupoista. Kaksi tuotetta hankittiin vain päiväkoteihin ja kouluihin toimittavilta jälleenmyyjiltä. Neljä tuotetta hankittiin EU:n ulkopuolelta.
Kaikista tutkituista tuotteista yksitoista ei sisältänyt asbestia mainittavaa määrää. Sen sijaan hiekkaa sisältävä piirtoalusta sisälsi kahta eri asbestikuitua. Kyseinen tuote oli tilattu AliExpress-verkkokaupasta.
Tuote on nyt poistettu myynnistä ja yhtiö on tiedottanut asiakkaita vaarasta.
– Tutkimustulosten perusteella lasten leikkihiekat ja hiekkaa sisältävät lelut olivat onneksi pääasiassa kunnossa. Lapsille hankittavien lelujen osalta kannattaa EU:n ulkopuolelta tilaamista harkita kahteen kertaan, sillä tuote ei välttämättä täytä eurooppalaisia turvallisuusvaatimuksia, sanoo ylitarkastaja Anja Merenkivi.
Kuvan myynnistä poistetusta tuotteesta näet alta.
Lähde: Tukes