Yllättävä tutkimustulos: Uutiset ja aikuisviihde yhteydessä vähäisempään stressiin

Tutkimukseen osallistui 1 490 saksalaisen markkinatutkimusyrityksen paneeliin rekisteröitynyttä ihmistä.

Julkaistu:

Nettishoppailu sekä sosiaalisen median käyttö ovat yhteydessä verkkokäyttäjien lisääntyneeseen stressin tunteeseen, selviää Aalto-yliopiston tuoreesta tutkimuksesta.

– Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että sosiaalista mediaa ja nettishoppailua käytetään usein stressin lievittämiseen. Meidän tuloksemme viittaavat kuitenkin siihen, että lisääntynyt aika sosiaalisen median ja nettishoppailun parissa näyttivät lisäävän koettua stressiä useissa käyttäjäryhmissä ja myös eri laitteilla, sanoo tietotekniikan väitöskirjatutkija Mohammad Belal tiedotteessa.

Lue myös: Esidiabetes yleistynyt rajusti lapsilla 2000-luvulla – tutkimus viittaa raskaudenaikaisiin tekijöihin

Yllättävää sen sijaan on, että sähköpostien ja uutisten lukeminen sekä aikuisviihde olivat monilla yhteydessä jopa vähäisempään koettuun stressiin.

– Tuloksissamme näkyi jopa hieman yllättäen, että paljon aikaa uutissivustoilla viettäneet käyttäjät raportoivat muita vähemmän stressiä. Toisaalta jo valmiiksi paljon stressiä kokeneet eivät viettäneet paljoa aikaa uutissivustoilla. Tämä vastaa aiempaa tutkimustietoa, jonka mukaan stressi voi vähentää uutisten kulutusta, sanoo Belal.

Aikuisviihteen vähäisempi vaikutus stressiin saattaa selittyä sillä, että sitä käytettiin yleensä pieninä annoksina, jolloin se toimi lyhytaikaisena stressin tai tylsyyden lievittäjänä.

Lue myös: Tutkimus: Näin monta lasta on naisilla, jotka elävät pisimpään

Myös sukupuolten välillä oli eroja. Kaiken kaikkiaan naiset kokivat miehiä enemmän stressiä. Myös varallisuus ja ikä vaikuttivat. Mitä varakkaampi ja vanhempi osallistuja oli, sitä vähemmän hän tyypillisesti stressiä raportoi.

Tutkimukseen osallistui 1 490 saksalaisen markkinatutkimusyrityksen paneeliin rekisteröitynyttä ihmistä. Osanottajien iät vaihtelivat 18-vuotiaista yli 60-vuotiaisiin. Tutkittavien internetin käyttöä tallennettiin heidän laitteisiinsa asennetun seurantaohjelman avulla seitsemän kuukauden ajan. Data-aineisto käsitti lopulta 47 miljoonaa verkkovierailua ja lähes 14 miljoonaa mobiilisovelluksen käyttökertaa.

Osanottajien kokemaa stressiä mitattiin kuukauden välein. Tähän tutkijat käyttivät Perceived Stress Scale -kyselyä (PSS-10).

Lähde: Aalto-yliopisto