Kuva: Shutterstock

Yle: Älä heitä ylijäänyttä kahvia viemäriin, vaan hyödynnä se kekseliäillä tavoilla - katso vinkit

21.09.2022 21:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Ylen lukijat kertoivat, miten ylijääneen kahvin pystyy hyödyntämään helposti ja hauskasti.

Suomalaiset tunnetusti rakastavat kahvia, mutta valitettavan yleinen ilmiö on, että kahvia keittäessä kuluttaja arvioi väärin sen, kuinka paljon sitä kannattaa keittää. Monelle onkin tuttua se, että kahvihetken jälkeen pannun pohjalla odottelee edelleen kupin tai kahdenkin verran kahvia, ja lopulta sen joutuu kaatamaan viemäriin. Yle selvittikin Yle Jyväskylän Facebook-sivulla lukijoiden parhaat vinkit siihen, miten ylijäämäkahvin pystyy hyödyntämään sen sijaan, että sen kaataa vain suoraan pois. Tapoja on monia, ja Keski-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten toiminnanjohtaja Eeva-Liisa Kivimäki kertoo, että ruokahävikin vähentämisessä vain mielikuvitus on rajana. Vinkit on erityisen hyödyllistä ottaa ylös juuri nyt, kun kaiken hinta kallistuu muutenkin ja hävikkiä on syytä välttää.

1. Leivo tai kokkaa

Kahvi sopii erinomaisesti ruuanlaittoon tai leivontaan. Esimerkiksi kahvi ja suklaa on tunnetusti oiva pari, ja ylijääneen kahvin voikin hyvin hyödyntää esimerkiksi suklaaleivonnaisiin. Myös ruuanlaittoon kahvi sopii. 

- Kahvi antaa ruokaan hyvin kiiltoa ja väriä. Monet käyttävät sitä liharuuissa juuri sen vuoksi, Eeva-Liisa Kivimäki sanoo.

2. Hyödynnä jääpaloiksi

Laita ylijäänyt kahvi jääkaappiin kylmentymään ja juo myöhemmin kauramaidon, maidon tai makusiirappien kanssa jääkahvina. Voit halutessasi myös pakastaa kahvin jääpaloiksi. Voit heittää kahvijääpalan joko jääkahvisi joukkoon, tai vaihtoehtoisesti kuuman maidon tai kaakaon sekaan. Kahvijääpaloilla voit myös viilentää muitakin juomia, kuten esimerkiksi erilaisia drinkkejä. 

3. Kukille kostuketta

Useat lukijat suosittelivat kahvin antamista kasveille ja kukille. Myös kahvinporot voi heittää kompostiin tai puutarhaan mullan sekaan.  

- Kaiken voi laittaa puutarhaan. Siitä ei ole ainakaan haittaa. Kahvi sisältää pikkuisen ravinteitakin, joten ne kannattaa hyödyntää mieluummin siellä kuin laittaa kaatopaikalle tai kaataa viemäriin, kertoo Keski-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten puutarha-asiantuntija Riitta Peräinen.

Pannun pohjalle jääneen kahvin voi hyödyntää vaikka kahvijääpaloiksi. (kuva: Shutterstock)

4. Muuta tapojasi

Jos olet lopen kyllästynyt siihen, että kahvia jää jatkuvasti yli, voit vaihtoehtoisesti muuttaa kahvinkeittotapojasi. Pikakahvi tai kahviautomaatti, josta saa kupin kerrallaan voi silloin olla kovinkin kätevä. Tällöin kahvia tulee tehtyä vain tarkalleen tarvitsemasi määrä.

5. Kahvi kaunistaa

Toiset suosittelivat Facebookin kommenteissa kahvin hyödyntämistä kauneudenhoitoa varten. Yksi kertoi käyttävänsä kahvia hiuksiinsa, toinen taas hyödyntää kahvinporot kasvomaskeihin tai kuorintoihin. Jos oma iho ei ole erityisen herkkä, voi kotona kokeilla tehdä omia kasvohoitoja ja testailla myös kahvin soveltuvuutta omiin kauneushetkiin. 

Lue myös: Yle: Suositun kahvilaketju Espresso Housen karmea totuus - ruskeaa hanavettä ja hengenvaarallisia kuljetuksia

Lue myös: Kahvia ei kannata juoda heti herättyään - lääkäri kertoo syyn

Lue myös: Rakastatko kahvin tuoksua? TikTokissa leviävä kynttiläniksi on kokeilemisen arvoinen

Lähde: Yle

Kilpailut

Uusimmat