”Itkin jo nyt” – Vesala julkaisee vielä uutta kesän settilistaan

Vesala on julkaisemassa uutta musiikkia, ja siitä kuultu kertosäe on jo nyt vakuuttanut fanit.

Julkaistu:

Lahjakas muusikko Paula Vesala julkaisee musiikkia nimellä Vesala. Vesala on aiemmin tullut suomalaisille tutuksi suositusta PMMP-tyttöbändistä.

Vesala jäi vuoden 2023 jälkeen vuosien mittaiselle tauolle. Nyt nainen on tekemässä näyttävää paluuta.

Lue myös: Paula Vesalalta suuri uutinen

Lue myös: PMMP-dokumentti saa ensi-iltansa kaikille avoimessa ilmaistapahtumassa syyskuussa

Aiemmin tähti paljasti, että hän on palaamassa kesällä suurien festarikeikkojen merkeissä oman soolouransa pariin takaisin. Nyt artistilta on tulossa myös uutta musiikkia.

Vesala on julkaissut sosiaalisessa mediassa jo useamman koskettavan videon, jossa kuullaan täysin uutta kappaletta. Videoilla nainen esittelee musikaalisia taitojaan muun muassa pianoa ja viulua soittamalla.

Uusimmalla videollaan Vesala paljastaa kappaleen nimen olevan Sellaista kuin sä.

”Jäljellä on enää puoli sydäntä, sillä ei tuu koskaan sellaista kuin sä. Ikinä”, Vesala laulaa.

Lue myös: ”Missä liekinheitin?” – Mirella sai Jaakko Parkkalin vaihtamaan kappaletta ja se aiheutti ison reaktion

Lue myös: UMK-Kikiä harmitti lauantain finaaliveto: ”En meinannut kuulla omaa laulua”

Fanit ovat ottaneet innolla koskettavan kappaleen vastaan jo pelkän kertosäkeen alun perusteella.

– Itkin jo nyt, eräs kommentoi TikTokissa.

– en oo kuullu mitään näin kaunista, kirjoittaa toinen.

Videolla nähdään, että Vesala on myös päivittänyt artistityyliään ja hänellä nähdäänkin nyt upeat alaselkään asti yltävät hiustenpidennykset. 

@paulavesala

Sellaista kuin sä ❤️

♬ original sound – VESALA