Monille suomalaisille muusikko Joel Hokka on tullut tunnetuksi Suomea euroviisuissa vuonna 2021 edustaneesta Blind Channel -yhtyeestä.
Blind Channelin vannoutuneet fanit yllättyivät toden teolla, kun yhtye tiedotti, että sen laulaja Joel Hokka on eroamassa bändistä. Joel Hokka erosi yhtyeestä vuoden 2025 huhtikuussa.
Myöhemmin samana vuonna Joel Hokka teki paluun. Hän perusti uuden Hokka-nimisen yhtyeen, jonka debyyttisingle In The Darkness julkaistiin marraskuussa.
Lue myös: Joel Hokka teki paluun uuden yhtyeensä kanssa – kuuntele ensimmäinen single
Lue myös: Yllätysilmoitus Blind Channelilta ja Joel Hokalta: ’Vaativa elämäntyyli ei sovi terveydentilalleni’
Nyt mies on istunut alas YleX-toimittajan Katri Norrlinin kanssa. Radiokanavan julkaisemassa videoleikkeessä kuullaan mitä Joel Hokka kertoo oppineensa Jare Tiihoselta.
Hokka kertoi tavanneensa räppärin, koska hän halusi kuulla häneltä neuvoja omalle uralleen.
– Kerro joku Cheekin vinkki minkä sä sait, Norrlin utelee.
– Se sano, että kannattaa ottaa rauhan hetkiä myrskyn keskellä, Hokka paljasti.
Tätä neuvoa Joel Hokka kertoo noudattaneensa siitä tapaamisesta lähtien. Pieni rauhoittuminen ja maadoittuminen niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä tekee myös Hokan mielestä hyvää keholle ja mielelle.
Lue myös: Juha Tapio takoo miljoonien liikevaihtoa – kertoi strategiansa rahavirtaan
Lue myös: Kobra luikerteli turistin lahkeesta sisään – hotellin matelijaesitys päättyi traagisesti
– Tää on kaikki ohimenevää. Meidän kaikkien lopputulema on sama. Ja mitään täältä ei saa mukaan, Joel Hokka muistuttaa.
Artisti pyrkii aina välillä laittamaan puhelimen kiinni, puhaltelemaan ja katsomaan merta. Rauhoittuminen on auttanut häntä etenkin niinä hetkinä kun hänestä on tuntunut siltä, että menee liian lujaa tai liian huonosti.