Kuva: Shutterstock

THL: Kyselytutkimuksen tulokset sisäilmaongelmien aiheuttamista oireista saivat uuden käänteen

28.02.2024 21:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Tuloksia verrattiin muutaman vuoden takaiseen.

Viime vuosina merkittäväksi puheenaiheeksi nousseet sisäilman laajat ongelmat eivät huolestuta tai aiheuta oireita enää yhtä paljon kuin ennen.

THL:n mukaan huoli sekä myös oireet sisäilmasta ovat vähentyneet aiemmasta. Tieto käy ilmi Kansallisesta sisäilmakartoituksesta, jossa tutkitaan suomalaisten riskikäsityksiä sisäilmasta sekä sisäilmasta koituvien haittojen yleisyyttä.

Kyselytutkimus tehtiin vuonna 2022 yhteensä 1 616 satunnaisotannalla valitulle 25–64-vuotiaalle. Tuloksia verrattiin vuoden 2018 kyselytuloksiin.

Kyselyssä kävi ilmi, että esimerkiksi työpaikoilla oireillaan sisäilmasta aiempaa vähemmän. Vuoden 2022 kyselyssä oireita kertoi työpaikalla saavansa 16 prosenttia vastaajista, kun vielä vuonna 2018 vastaava luku oli 21 prosenttia. 

Kyselyssä selvästi aiempaa vähemmän oli myös niitä, jotka priorisoivat kuntien varoja sisäilmaongelmien hoitamiseen. Vuonna 2018 51 prosenttia vastasi, että sisäilmaongelmien ratkaisuun tulisi laittaaa varoja, vaikka se olisi pois jostain muualta, kun taas vuonna 2022 niin vastasi enää 34 prosenttia. 

THL:n erikoistutkija Anniina Salmela myöntää, että tuloksissa voi näkyä myös esimerkiksi koronaviruspandemian vaikutukset, mutta uskoo kuitenkin, että viime vuosien toimenpiteet sisäilmaongelmien vähentämiseksi ovat tepsineet.

”Useat tahot ovat viime vuosina panostaneet sisäilmaan liittyvien ongelmien vähentämiseen. Sisäympäristöihin liittyvät myönteiset muutokset näkyvät kyselyiden lisäksi myös keskusteluissa eri toimijoiden kanssa. Koronapandemian ja muiden kansainvälisten kriisien vaikutukset vaikeuttavat Kansallisen sisäilma ja terveys -ohjelman vaikutusten arviointia, mutta pidämme todennäköisenä, että ohjelma on osaltaan myötävaikuttanut positiivisiin muutoksiin", Salmela kommentoi THL:n tiedotteessa.

Lue myös: Miksi maito aiheuttaa vatsaoireita vain Suomessa, mutta ei ulkomailla reissatessa? Asiantuntija vastaa

Lue myös: THL ja Valvira suhtautuvat varauksella alkoholin kotiinkuljetukseen: "Voi lisätä alkoholinkäyttöä"

Lue myös: Rokote tyypin 1 diabetesta vastaan otti askeleen eteenpäin

Lue myös: HS: Norovirus jyllää - täällä sitä on yleensä eniten

Lähde: THL

Kilpailut

Uusimmat